Viikko 11. Eurooppalaisena, ehdottomasti sekoitettuna.

”Harjoitteluasi on jäljellä enää kolme viikkoa.”

Vaikka olin tiedostanut tämän tosiasian jo kauan, todellisuus iski suoraan vasten kasvoja pomon lausuttua nämä sanat ääneen. Harjoittelujaksoni Torontossa alkaa lähestyä loppuaan ja näiden reilun kahden kuukauden aikana olen oppinut valtavasti uusia asioita ja saanut paljon ajattelemisen arvoisia asioita kirjastotyöskentelyyn liittyen. Lisäksi harjoittelukirjastoni toimintatavat ja säännöt ovat tulleet jo niin tutuiksi, että minulle annetut työtehtävät sujuvat rutiinilla. Tehtävää on vielä jäljellä, mutta pysytään vielä hetki tässä viikossa.

Tätä viikkoa voisi kutsua ”eurooppalaiseksi viikoksi”, koska eurooppalaisuus näkyi sekä töissä että vapaa-ajalla. Avustin paikallisten sotaveteraanien kokouksessa, missä vierailevaa luennoitsijaa ja kirjastolaisia lukuun ottamatta kaikki olivat brittejä. Minut esiteltiin veteraaneille ja kuullessaan minun olevan eurooppalainen he halusivat tietää, missä päin Lontoota opiskelen kirjastoalaa :) Luennoitsija oli tutkinut ja kirjoittanut kirjan I maailmansodan ilmavoimissa palvelleista naisista ja hän kertoi kokouksessa tutkimuksestaan. Hänen esitelmänsä ja näyttämänsä valokuvat olivat kiinnostavia, mutta minua häiritsi suunnattomasti hänen tapansa leuhkia saavutuksillaan. Tottakai oli hienoa kuulla, että hän oli päässyt haastattelemaan korkea-arvoisia sotakouluttajia, voittanut kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja ja päässyt antamaan yhden kopion kirjastaan itse Englannin kuningatar Elisabethille+saanut henkilökohtaisen kiitoskirjeen Hänen Majesteetiltaan, mutta liika oli liikaa.

Toronto on elokuvaharrastajan paratiisi, sillä täällä järjestetään elokuvajuhlia toisensa perään. Tällä viikolla kaupungissa pidettiin Euroopan Unionin elokuvajuhlat, missä esitettiin Euroopan Unionin jäsenmaissa tehtyjä elokuvia. Suomea edusti saunaelokuva Miesten Vuoro, joka oli mielestäni puhutteleva ja hienosti tehty. Mukana oli myös huumoria ja varsinkin teuvalainen puhelinkoppisauna sai katsojat ulvomaan naurusta. Katsoessani elokuvaa en voinut välttyä ajatukselta, että tämän nähtyään kanadalaiset pitävät suomalaisia täysin kajahtaneina :D

Eurooppalaisilla ja varsinkin briteillä on yksi erityinen ylpeydenaihe: 007 James Bond. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisen Bond-elokuvan ilmestymisestä ja juhlavuoden kunniaksi Torontossa oli esillä James Bond-aiheinen näyttely. Näyttelyssä oli esillä elokuvissa käytettyjä esineitä, laitteita, pukuja ja pienoismalleja sekä valokuvia ja piirroksia elokuvien tuotantoprosessista. Osallistuin näyttelyssä pidetylle opastetulle kierrokselle, jolla kerrottiin mielenkiintoisia faktoja Ian Flemingiin (James Bondin luoja), Bond-elokuviin ja näyttelijöihin liittyen. Tiesittekö esimerkiksi, että 007 on seikkaillut yli 160 maassa ja syntynyt yhden passin mukaan Berliinissä? Näyttelijöiden smokkeja katsoessani ällistelin, ovatko Javier Bardem ja Timothy Dalton oikeasti noin pitkiä (Daltonin smokin housunlahkeet oli kääritty reilusti ylös) ja Daniel Craig noin hoikka (Casino Royalessa nähty puku olisi ollut minulle vain 2-3 numeroa liian iso!!)… Kaikista näyttelykohteista yksi oli selvästi ylitse muiden: James Bond-elokuvat tunnetaan hauskoista vekottimista, kuten räjähtävistä kynistä ja termospullon näköisistä kaasusäiliöistä. Näyttelyssä oli esillä kymmenkunta elokuvissa nähtyä alkuperäisesinettä ja –pienoismallia, joten olin vähällä hyppiä riemusta löytäessäni oman suosikkilaitteeni näiden näyttelyyn valittujen esineiden joukosta! Näyttelyn jälkeen kävin katsomassa tuoreimman Bond-elokuvan Skyfallin, joka oli mielestäni todella hyvä. Pidin erityisesti elokuvan tavasta käyttää vanhoista Bondeista tuttuja elementtejä, kuten huumoria ja tuttuja hahmoja. Harmikseni hauskat vekottimet oli jätetty vähemmälle huomiolle, minkä Q perusteli sanomalla:

"Mitä odotit? Räjähtävää kynääkö? Olemme jo ohittaneet nuo ajat."

Elokuvan jälkeen vertailimme vuokraisäntäni kanssa mielipiteitämme Bond-elokuvista ja näyttelijöistä. Keskustelun edetessä esitettiin väistämätön kysymys lempibondistani ja kuullessaan kyseisen näyttelijän nimen keskustelukumppanini totesi: ”Sinähän pidät todella hyvännäköisestä ja miehekkäästä näyttelijästä!” ;)

Niks naks! Tööt tööt! Kaboom!

Joulu saapui virallisesti Torontoon ja on uskomatonta, että tämä tapahtui vain muutamassa päivässä. Palattuani takaisin Torontoon Montréalissa viettämäni viikonlopun jälkeen huomasin jouluvalojen ja –koristeiden vallanneen Toronton kadut ja kauppojen näyteikkunoiden saaneen jouluisemman ilmeen, minkä lisäksi katusoittajat olivat alkaneet soittaa Petteri Punakuonoa ja Rekiretkeä. Lauantaina oli kaupungin virallinen joulunavaustapahtuma Cavalcade of Lights, missä esiintyi paikallisia popartisteja, käytiin kuvauttamassa itsensä kanadalaisen jalkapallon Grey Cup-pystin kanssa ja nähtiin huikea vartin kestänyt ilotulitus-show. Ilotulituksen kohdalla korostan sanaa ”show”, koska kyseessä ei ollut tavallinen raketti-ohjelmanumero: Ilotulituksen aikana kaiuttimista soi dramaattinen elokuvamusiikki, raketit ammuttiin taivaalle musiikin tahdissa samanaikaisesti kaupungintalon juurelta ja katolta ja show’n aikana liekehtivällä tuolilla istunut mies liisi vaijeria pitkin kaupungintalon edessä olevan aukion yli! Sunnuntaina nähtiin perinteinen jouluparaati, mihin osallistui lähes sata organisaatiota, yhteisöä ja koulua. Paraatissa nähtiin kaikkea mahdollista soittokunnista hopeisiin joutseniin ja käveleviin kahvikuppeihin ja pelihahmoihin! Kaksituntisen paraatin lopuksi paikalle ilmestyi itse joulupukki porojen vetämässä reessä ja toivotti kaikille hyvää joulua.

Jouluporoja ja -reki Toronton keskustassa

Hauskuus jatkui myös töissä, sillä avustin mm. insinööreille pidetyllä internet-tiedonhakukurssilla ja pääsin kirjastoauton kyytiin. Pyyntö avustaa koulutustilaisuudessa tuli vain päivän varoitusajalla, mutta koska kyseinen ajankohta oli merkitty minulle vapaaksi, se sopi hyvin aikatauluuni. Kurssin opettaja oli äärimmäisen kiitollinen avustani, koska kurssille odotettiin kahtakymmentä osallistujaa ja hän olisi joutunut muussa tapauksessa valmistelemaan tietokoneluokan ja huolehtimaan osallistujista yksin. Lyhyesti sanottuna minä huolehdin käytännön järjestelyistä (tietokoneille kirjautuminen ja sammuttaminen tunnin jälkeen, tuolien järjestäminen valmiiksi, osallistujien avustaminen ongelmatilanteissa), jolloin opettaja pystyi keskittymään luentonsa valmistelemiseen ja pitämiseen. Kirjastoautossa toimin niin ikään varsinaisen virkailijan assistenttina eli hoidin kirjojen lainausta ja palautusta sekä hyllytin palautettuja aineistoa. Tällä kirjastoautoreitillä matkustimme kaupunginosaan, missä asui paljon venäläisiä. Kirjastoauton kuljettajana toimineen virkailijan mukaan on äärimmäisen tärkeää huomioida kirjastoautossa asioivat asiakkaat ja tehdä heidän olonsa mukavaksi, joten kielitaidostani oli hyötyä tässä suhteessa. Venäjää jonkin verran osaavana hyödynsin kielitaitoani vastaamalla asiakkaille mahdollisuuksien mukaan heidän omalla kielellään, mistä monet olivat todella otettuja. Kuullessaan minun olevan Suomesta muutamat asiakkaat esittelivät vastaavasti heidän omaa Suomi-tietämystään :)

Värikkäitä kuutioita Ontarion tiedekeskuksen pihalla

Sanonnan mukaan leikkivä lapsi on terve lapsi eikä hauskuudessa mitattuna taida olla tiedekeskuksen voittanutta leikkipaikkaa. Vierailin kuluneella viikolla Ontarion tiedekeskuksessa, missä oli meneillään mm. avaruutta, urheilua ja ihmiskehoa esitteleviä näyttelyitä. Näyttelyitä kiertäessä opin paljon uusia asioita, mutta erityisesti kaksi ajatusta jäivät mieleeni: Täyttäessään 50 vuotta ihminen on kävellyt neljä kertaa edestakaisen matkan New Yorkista Sydneyyn. Lisäksi ihmisen muistia verrattiin valtavaan holviin, jolla on portinvartija. Holvi on ääriään myöten täynnä muistoja ja ajatuksia, mutta portinvartija päättää, mitkä näistä muistoista pääsevät pois holvista eli mitkä asiat on syytä muistaa tietoisesti. Mikäli tämä teoria pitää paikkansa, olisi mielenkiintoista tietää millä kriteereillä oma portinvartijani valikoi muistamisen arvoisia asioita ;)

Edellisestä hiusteni leikkaus- ja värjäyskerrasta oli kulunut jonkin aikaa, joten oli aika asioida parturissa. Tiettyyn hiusmalliin tottuneena ja pitkät luonnollisen ruskeat hiukset omaavana parturin tuoliin istahtaminen hirvitti, koska parturilla oli voimakas vieras aksentti ja hän halusi värjätä hiukseni voimakkaan punaisiksi. En ollut varma, käsittikö parturi toiveeni hiusmallista ja –väristä oikein (olisiko minulla lähtiessäni irokeesi tai vaaleanpunaiset hiukset), mutta päätin ottaa riskin ja luottaa parturin näkemykseen. Riskinotto kannatti, sillä leikkauksesta tuli tismalleen haluamani ja uusi hiusväri näytti UPEALTA! Parturi leikkasi hiuksiani juuri sopivasti ja vaaleanruskeat hiukset peittyivät punaisenmustan värin alle (kaukaa katsottuna hiukseni näyttävät lähes mustilta, mutta valo paljastaa niiden olevan todellisuudessa syvänpunaiset). Muodonmuutokseni huomattiin myös töissä, sillä parturointia seuranneina päivinä yksikään työkaveri ei ohittanut minua kehumatta uutta lookiani. Tapasin pomoni hänen mennessään lounaalle ja nähdessään minut hän osoitti päätään ja sanoi: ”Rakastan hiuksiasi!”

"Anteeksi, minä vasta oppia sinun kieli"

Teknologian yleistyessä erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen tunteminen alkaa olla välttämättömyys eri ammateissa. Osallistuin tällä viikolla kahdelle teknologiakurssille, joista toisella esiteltiin keinoja opettaa kirjastoasiakkaille internetin ja erilaisten laitteiden käyttöä ja toisella sukellettiin videopelaamisen ihmeelliseen maailmaan. Molemmilla kursseilla käsitellyt asiat olivat suurimmaksi osaksi tuttuja entuudestaan, koska olin suorittanut koulussa kirjastopedagogiikan kurssin ja peliteollisuus oli tuttua oman harrastuneisuuden pohjalta. Kursseille osallistuminen ei ollut kuitenkaan ajantuhlausta, sillä opin käyttäjäkurssilla muutamia tehokkaita keinoja edistää uusien opittujen taitojen muistamista (joita voin hyödyntää myös omassa opiskelussani!) ja pelikurssilla pääsimme askartelemaan pienissä ryhmissä oman sotapelin. Piirsimme suurelle paperiarkille saaria ja saarten ympärille erikokoisia vyöhykkeitä. Kullakin pelaajalla oli kaksi meri- ja yksi maapelinappula, joilla pystyi liikkumaan ja ampumaan eri etäisyyksiä. Pelin ideana oli hoidella muut vastustajat, jolloin viimeisenä selviytynyt pelaaja voitti. Pelikierrosten edetessä muutimme pelin sääntöjä kurssin ohjaajan antamien ohjeiden perusteella ja tällä tavoin huomasimme käytännössä sääntöjen muuttamisen vaikutuksen pelin etenemiseen tai vaikeusasteeseen. Olin aluksi todella surkea pelaaja ja minut hoideltiin heti pelin alussa, mutta tajuttuani pelin idean tarjosin muille ryhmäläisille kunnon vastuksen ja pelaaminen oli hauskaa! Toisaalta hauskuus taitaa olla pelaamisen pohjimmainen tarkoitus? ;)

Kerroin viime viikolla kiinnostuneeni e-kirjoista ja halunneeni oppia niistä lisää. Tapasin kuluneella viikolla Toronto Public Libraryn e-kirjojen hankinnasta vastaavan henkilön, joka tutustutti minut e-kirjojen ja lukulaitteiden ihmeelliseen maailmaan. Tapaamisen aikana opin, mistä e-kirjoissa on kysymys, miten ne toimivat käytännössä ja millaisia ongelmia e-kirjojen kirjastokäyttöön liittyy. Virkailija esitteli minulle kirjaston e-kirjojen valinta- ja hankintaprosessia sekä näytti, miten lukulaite toimii. Lisäksi hän tehosti oppimistani lainaamalla minulle iPadin viikonlopun ajaksi, jotta voisin leikkiä ja tutustua laitteeseen ja e-kirjojen lukemiseen kaikessa rauhassa! Luonnollisesti vietin monta rattoisaa tuntia leluni parissa ja tämän jälkeen ymmärrän sähköisen lukemisen suosiota hieman paremmin. Virkailijan mukaan kustantajat eivät halua luovuttaa e-kirjoja kirjastokäyttöön myyntilukujen laskemisen ja pirastismin pelossa, mutta onko pelko aiheellinen?

Montréalin keskusta Montréal Towerista nähtynä

Matkustin viikonloppuna kolmeksi päiväksi Kanadan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Montréaliin, mistä vihjasin teille viime viikolla. Saarella sijaitsevaa kaupunkia kutsutaan lempinimellä ”Kanadan Pariisi” (kaupungissa on satoja pieniä ja idyllisiä kahviloita) ja se tunnetaan mm. Pilanpäiten-kujeilijoista, Cirque du Soleil- sirkuksesta ja Simple Plan-bändistä. Asuin matkan aikana pienessä ja viihtyisässä hotellissa Mont Royalin kaupunginosassa ja kyseessä oli puhtaasti virkistysmatka. Harjoittelupomoni käskystä olin reilusti turisti ja kävin katsomassa turistinähtävyyksiä, räpsin lukemattomia kuvia ja ostin kassikaupalla matkamuistoja. Kolmen (tai paremminkin kahden) päivän aikana näin mm. Montréalin kaupungintalon, Basilique de Notre Dame- katedraalin, Quebecin provinssin kansalliskirjaston Grande bibliothèquen (joka nimensä mukaisesti oli VALTAVA!), McGillin yliopiston ja kuljin Vanhan Montréalin (Vieux-Montréal) kaduilla. Lisäksi kävin Sum41 ja Soundsationin yhteiskeikalla Metrópolis-klubilla, minkä päätteeksi ostin Sum41-bändin kokoelmalevyn. Vierailemistani kohteista kaksi oli selkeästi ylitse muiden: Place Jacques Cartier-aukio ja Olympiapuisto. Aukiolla kuvattiin Taking lives- elokuvan kohtaus, jossa Hart-niminen roisto pakenee poliiseja ja eksyttää heidät tällä kyseisellä aukiolla. Olympiapuistossa vierailin Montréal Towerissa ja osallistuin stadionilla pidetylle opastetulle kierrokselle. Jopa 60 000 henkeä vetävä stadion oli vaikuttava näky ja oli mielenkiintoista kuulla, että tornin ja stadionin arkkitehtuurit tukevat toisiaan. Kun oli kyse urheilusta, en lakannut kuulemasta ylistyksiä Helsingin olympialaisista, Saku Koivusta ja Lasse Virenistä :) Muista Kanadan provinsseista poiketen Quebecissa ja Montréalissa pääasiallinen kieli on ranska: 70%kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään ranskaa ja lähes kaikki kaupungissa olevat kyltit ovat pelkästään ranskaksi. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää, koska kaupungissa pärjää helposti kouluranskalla (vaikka kielitaito olisi säälittävän surkea, montréalilaiset arvostavat hyvää yritystä. Nimim. "kokemusta on!") ja tarpeen vaatiessa myyjät, oppaat, virkailijat ym. vaihtavat keskustelukielen englanniksi.

Montréal Tower ja olympiastadion

Aamainen hotellilla

Valonpilkahduksia synkkyyden keskellä

Johtuiko lie keskiviikkona vietetystä Halloweenista, että kulunut viikko oli synkkä ja tapahtui paljon ikäviä asioita. Viikon pääuutinen oli Pohjois-Amerikan itärannikolla riehunut Sandy-myrsky, joka aiheutti vakavia tuhoja varsinkin New Yorkissa. Torontolaisia varoitettiin alkuviikolla jopa 80-100 km tuntinopeudella puhaltavasta tuulesta, mutta myrskystä selvittiin huomattavasti helpommalla: Kaatosateet piinasivat kaupunkia 3-4 päivää putkeen ja tuuli tavallista enemmän, mutta ihmisvahingoilta säästyttiin eikä puita katkeillut. Toinen keskustelua herättänyt tapaus sattui tiistaina, kun isäntäperheeni kotikadulla tapahtui vakava välikohtaus, joka päättyi ikävään lopputulokseen. Satuin palaamaan töistä kotiin muutama minuutti tapahtuneen jälkeen, joten näin lopputuloksen omin silmin. Videopelien ja elokuvien sanotaan totuttavan meidät kaikenlaiseen pahuuteen, mutta todellisuus on jotain aivan muuta. Huono tuuri seurasi myös henkilökohtaisemmalla tasolla. Matkustin aamulla bussilla metroasemalle, mistä tarkoitukseni oli matkustaa harjoittelukirjastolle. Jostain kumman syystä bussikuski heitti kaikki matkustajat pihalle 2,3 km ennen metroasemaa ja koska muita busseja ei näkynyt mailla eikä halmeilla, minun oli pakko kävellä loppumatka bussipysäkiltä metroasemalle! Tästä johtuen myöhästyin töistä 15 minuuttia, mutta sain myöhästymiseni anteeksi selitettyäni tapauksen työkavereilleni.

Synkän vapaa-ajan vastapainoksi töissä oli hauska ja mukava viikko. Pääsin tutustumaan harjoittelukirjastoni kotipalvelu- ja kirjastoautotoimintaan, mikä kuulemani perusteella oli pitkälti samanlaista kuin Suomessa. Kirjastoautoja kutsuttiin Kirjastoauto ykköseksi ja kakkoseksi, jolloin kerroin suomalaisilla kirjastoautoilla olevan oikeat nimet. Virkailijoiden mielestä tämä kuulosti todella hauskalta ja he pohtivat, pitäisikö heidänkin järjestää nimikilpailu omille autoilleen ;) Tapaamisen lopuksi esittelyn pitänyt virkailija kutsui minut lounaalle ja sovimme, että pääsen mukaan kirjastoauton reitille nähdäkseni palvelua myös käytännössä. Autoajeluun on aikaa vielä pari viikkoa, mutta odotan kyytiä malttamattomana jo nyt :) E-kirjat ja lukulaitteet ovat huomattavasti yleisimpiä Kanadassa kuin Suomessa (metrossa arviolta joka kolmannella matkustajalla on lukulaite), joten halusin tutustua sähköisiin kirjoihin paremmin. North York Central Libraryssa järjestettiin Tech day- seminaari, jossa esiteltiin e-kirjoja ja lukulaitteita. Pääsimme myös kokeilemaan Sonyn ja Kobon lukulaitteita sekä iPadeja. Yllätyin erityisesti kuullessani, miten nopeasti lukulaitteiden hinta ja koko ovat kutistuneet: Vuonna 2007 lukulaitteet olivat 400 dollaria maksavia painavia järkäleitä, mutta nyt laitteita voi pidellä yhdellä kädellä ja hinta on ainoastaan 100-140 dollaria. Seminaarin perusteella omaksi suosikikseni nousi monipuolinen iPad ja minulla alkoi tehdä mieli hankkia tuollainen itselleni! Ajateltuani asiaa tarkemmin huomasin pettymyksekseni, ettei minulla taida olla tarpeeksi käyttöä iPadille… :/ Lisäksi avustin Writer in residence- tapahtumassa, missä aloittelevat kirjailijat saivat tuoda omia tekstejään tunnetun kirjailijan arvioitaviksi ja kävin seuraamassa kaksi vuotta remontissa olleen Brentwoodin kirjaston avajaisia.

Matkustan ensi viikonloppuna kolmeksi päiväksi ranskankieliseen Kanadaan, mikä vaikuttaa bloggaamiseeni. Lähden Torontosta perjantaiaamuna ja palaan takaisin myöhään sunnuntai-iltana. Tästä johtuen seuraava viikkoraporttini ilmestyy vasta maanantai-iltana tai aikaisin tiistaiaamuna Euroopan aikaa.

Tulipa hankittua hieman erilainen Halloween-kurpitsa... ;)

Tällä viikolla Toronton katukuvaan ilmestyivät Remembrance day- unikot (engl. Poppy), joilla voi osoittaa arvostuksensa kanadalaisia sotaveteraaneja kohtaan. Kukille ei ole määritelty tiettyä hintaa, vaan jokainen voi lahjoittaa keräykseen varallisuutensa ja omantuntonsa mukaan.