Kotiinpaluun ja kiitosten aika

Lähtiessäni Torontosta monet toivottivat minulle turvallista kotimatkaa, mutta harmikseni kukaan ei hoksannut toivoa hyvää onnea. Vajaan vuorokauden kestäneen kotimatkan aikana minulle selvisi syy koko syksyn kestäneeseen uskomattoman hyvään tuuriini: Kaikki vaikeudet oli säästetty paluumatkalle. Toronton lentokentällä jouduin jonottomaan omaa check in-vuoroani 45 minuuttia, minkä jälkeen jouduin maksamaan lisähintaa matkalaukkuni ylipainosta. Olin varautunut tähän, mutta jostain käsittämättömästä syystä summaa ei voinut maksaa check in-tiskille. Virkailija kirjoitti minulle erillisen maksutositteen, joka minun piti kiikuttaa hallin toisessa päässä olleelle maksupisteelle. Minun piti raahata samalla kahta laukkuani, joista toisesta katkesi hihna ja laukussa olleet tavarat lensivät lattialle! Passintarkastaja näki kohtauksen ja mentyäni hänen luokseen hän naurahti: ”Voi, sinä olit se jolta hajosi laukku! Sinulla onkin kova raahaaminen koko loppumatkan!” Välttääkseni hirvittävän kohtalon jouduin ostamaan uuden laukun, mutta huonoksi onnekseni lentokentällä myytiin vain kalliita merkkilaukkuja. Ostamani jättikokoinen laukku kesti urheasti koko Kanada-Suomi-paluumatkani ajan. Laukun hinnasta johtuen toivon, että voisin käyttää kyseistä veskaa vielä tulevaisuudessakin.

Lensin Lontooseen yölennolla, mutta jet lagista johtuen en saanut unta lentokoneessa. Vaikeudet jatkuivat Heathrow’n kentällä, missä jouduin tulliviranomaisten kynsiin: Matkatavaroissani oli jouluinen koriste-esine, jonka olin ostanut joululahjaksi sukulaiselleni. Tulliviranomaisen mukaan esine sisälsi liikaa nestettä enkä saanut lupaa viedä sitä Suomeen. Minua kehotettiin kuitenkin käymään kysymässä maahanmuuttoviranomaisten mielipidettä esineen kuljettamisesta. Raahasin jälleen kaksi laukkuani terminaalin toisessa kerroksessa sijainneeseen maahanmuuttovirastoon, josta sain luvan viedä esineen Suomeen. Palasin takaisin turvatarkastukseen, missä minut pysäytettiin jälleen tuliaiseni vuoksi. Selityksistäni huolimatta minua ei päästetty läpi esineeni kanssa, joten jouduin jättämään tuliaisen tulliviranomaisille. Lisäksi kierrellessäni tax free-myymälöissä minut pysäytettiin vähän väliä laukkuni tutkimisen ajaksi. Väsyneenä ja turhautuneena purin kiukkuani nauttimalla aamiaiseksi amerikkalaista kahvia ja vaahterasiirapilla maustettua kaurapuuroa ;)

Paluulentoni Lontoosta Helsinkiin myöhästyi tunnin Suomessa vallinneen lumimyräkän vuoksi. Helsinki-Vantaalla sain matkalaukkuni ensimmäisten joukossa, mutten tästä huolimatta ehtinyt kotipaikkakunnalleni menevään junaan. Kaikkien vaikeuksien jälkeen onneni kääntyi vihdoin, sillä lentokenttäbussin lippulaitteessa olleen teknisen vian vuoksi pääsin ilmaiseksi bussin kyytiin. Tikkurilan juna-asemalla eräs ystävällinen savolaisherra tarjoutui raahaamaan painavimman matkalaukkuni asemarakennukseen ja onnistuin vaihtamaan ennakkoon ostamani junalipun uuteen pientä maksua vastaan. Tämän jälkeen kotimatkani sujui ongelmitta ja kotipaikkakunnallani taksi odotti väsynyttä matkailijaa.

Näin lopuksi haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat omalta osaltaan vaikuttaneet harjoittelumatkani onnistumiseen. Haluan kiittää kouluni opettajia ja muuta henkilökuntaa, jotka kannustivat lähtemään maailmalle ja auttoivat käytännönjärjestelyjen hoitamisessa. Kiitos myös sukulaisille, ystäville ja tuttaville tuesta ja kannustuksesta. Osa kiitoksista menee myös isäntäperheelle Torontossa, jotka suostuivat ottamaan Suomi-tytön taloonsa kolmeksi kuukaudeksi ja antoivat luvan käyttää tavaroitaan ja sähkölaitteitaan. Kiitos myös kaikista mahtavista retkistä ja illanistujaisista :) Haluan kiittää ehdottomasti myös harjoittelukirjastoni henkilökuntaa, jotka olivat äärimmäisen ystävällisiä ja tekivät kaikkensa harjoittelujaksoni onnistumiseksi. Sain vierailla lukuisissa mielenkiintoisissa paikoissa+tilaisuuksissa, tehdä monenlaisia työtehtäviä ja tavata erilaisia ihmisiä. Lopuksi iso kiitos TEILLE, JOTKA OLETTE SEURANNEET BLOGIANI! Bloggaaminen on ollut minulle suuri ilo ja toivon, että tekin olette viihtyneet blogini parissa. Pahoittelen ajoittaisia liian pitkiä blogitekstejä, mutta joinakin viikkoina olennaisten asioiden tiivistäminen oli vaikeaa ;)

Ulkomailla suoritettavaa harjoittelua/työskentelyä harkitseville haluan sanoa ”Tehkää se!”. Kielimuuri ja työläs paperisota saattavat kuulostaa haasteellisilta, mutta mielestäni ne eivät ole este jättää hieno tilaisuus käyttämättä. Luonnollisesti ulkomaille lähteminen vaatii työtä, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Ulkomailla työskentely parantaa kielitaitoa ja antaa uusia kokemuksia, joista on hyötyä varsinkin työnhaussa. Lisäksi mukaan tarttuu muistoja, joita kelpaa muistella vanhana kiikkutuolissa ;)

Toronton keskusta yöllä elokuvajuhlien aikaan

Canada's Wonderland-huvipuistossa oli kuivauskoppi tukkijoen yhteydessä! Viiden minuutin kuvaus maksoi viisi dollaria.

Terveiset kaikille Finadian-blogin lukijoille! ;)

McGillin yliopiston informatiikan laitos Montréalissa

Toronto Public Libraryn kirjastoauto, jonka kyytiin pääsin marraskuussa :)

Kovapäinen kaveri, hatunnosto!

Arktisen tytön jäähyväiset

Kaikki hauska loppuu väistämättä jossain vaiheessa eikä työharjoittelumatkani Torontoon tee poikkeusta. Reilun kolmen kuukauden aikana on tapahtunut valtavasti ja olen oppinut paljon uusia asioita. Suomalaisia yleisiä kirjastoja ja niiden toimintaa nähtyäni on ollut virkistävää kokea, miten vastaavat asiat hoidetaan Atlantin toisella puolella. Monet ovat tiedustelleet tämän hetkisiä tunnelmiani, mutten ole osannut antaa selkeää vastausta. Toisaalta on mukavaa palata Suomeen ja nähdä ystävät ja sukulaiset pitkästä aikaa, mutta toisaalta tulen varmasti kaipaamaan Torontoa ja täällä tapaamiani ihmisiä.

Viimeinen harjoitteluviikkoni oli mielenkiintoinen yhdistelmä työtä ja hauskanpitoa. Pomoni passitti minut kolmeksi päiväksi (ma-ke) leikkimään turistia ja tutustumaan Toronton ennestään vieraisiin kaupunginosiin. Hän laati minulle reitin, jonka varrelta löytyi omiin kiinnostuksenkohteisiini perustuvia mielenkiintoisia paikkoja. Reitti kulki pääosin itäisessä Torontossa, koska olin liikkunut pääosin kaupungin länsipuolella. Näin paljon kauniita vanhoja rakennuksia ja kävin pienessä kahvilassa, jota pomoni suositteli minulle. Pomoni mukaan kahvilassa vallitsi viihtyisä tunnelma ja ”perinteisenä eurooppalaisena kahvinystävänä” osaisin varmasti arvostaa juomien tasoa. Paikka oli viihtyisä ja tilaamani juoma oli hyvää, mutta kahvilan valikoima ei ollut päätä huimaava. ”Meillä on lattea, cappucinoa, muffineja ja tanskalaisia leivoksia. Valitse niistä!” Vierailin myös taidemuseo MOCCAssa, missä oli esillä Sobey Awards- palkinnon voittaneita taideteoksia. Harrastin myös kotiseutumatkailua matkustamalla yhdeksi kokonaiseksi päiväksi Toronton naapurikaupunkiin Mississaugaan. Kanadan kuudenneksi suurin kaupunki on itsenäinen ja sillä on oma pormestari+julkisen liikenteen verkosto, mutta se kuuluu Suur-Toronton alueeseen. Valitettavasti vierailuni oli pettymys, koska valtavia ostoskeskuksia ja kaupungintaloa lukuun ottamatta Mississaugan ydinkeskustassa näkyi ainoastaan moottoriteitä. Tästä johtuen kulutin päiväni shoppailemalla kauppakeskuksissa ja käymällä katsomassa uusimman Twilight-elokuvan.

Vietin viimeiset työpäiväni lastenosastolla, missä tarkistin vuosikausia kaapeissa lojuneita satutuntimateriaaleja. Tehtävänäni oli tarkistaa materiaalien kunto ja ajantasaisuus. Suurin osa materiaaleista oli hyvässä kunnossa tai tarvitsivat ainoastaan kevyen pesun, mutta muutamien kohdalla ajan hammas oli tehnyt peruuttamatonta jälkeä. Tarkistamisen jälkeen järjestin materiaalit yhteen paikkaan ja luetteloin ne. Lastenosastolla työskennellyt virkailija oli pakahtua onnesta ahkeruuteni vuoksi ja hän mainitsi työskentelyni osastolla olleen todellinen lottovoitto :) Harjoittelukirjastossani pidettiin perjantaina läksiäiset viimeisen työpäiväni kunniaksi. Työhuoneen pöydälle oli tuotu kukkia ja tarjottavia (hedelmiä, keksejä, ”Lykkyä tykö!”- kakku ja juustoa), minkä lisäksi sain lahjaksi jouluisen hajuveden ja työkaverien kirjoittaman kortin. Monet kävivät toivottamassa onnea ja kiittämässä hyvästä työstä, minkä lisäksi muutamat kävivät sanomassa pomolleni: ”Hän oli todella ahkera ja hänestä oli paljon apua” :)

Upea harjoittelumatkani ansaitsi upean lopetuksen. Legendaarinen suomalaisbändi Sonata Arctica (kuten paikallinen levykauppa asian ilmaisi) esiintyi tiistaina Opera House-klubilla, jonne olin hankkinut lipun jo syyskuun alussa. Saavuin klubille noin tuntia ennen ovien avaamista, mutta jostain käsittämättömästä syystä pääsin nauttimaan pitkätukkien tykityksestä eturivistä. Keikalla vallitsi mahtava tunnelma ja minäkin hypin ja lauloin tuttujen kappaleiden mukana (jos tässä yhteydessä voi puhua laulamisesta… ;D). Lisäksi suustani karkasi pari aitoa riemunkiljahdusta tunnistaessani lempikappaleideni alkutahdit! Bändi osasi selvästi kommunikoida yleisön kanssa ja yllyttää heitä revittelemään yhä hurjemmin. Minäkin pääsin todistamaan laulaja Tonylle tuntevani Fullmoon-kappaleen sanat sekä osaavani vaihtaa hevitervehdyksiä ja nakella tukkaani hänen kanssaan! Pidin erityisesti laulajan tavasta lausua sanat selvästi ja ”näytellä” laulunsanojen mukana: Kappaleessa Losing my Insanity lauletaan ”I’m the king of this land on the palm of your hand”. Ennen laulamista Tony piteli kättään kruunun tavoin, minkä jälkeen hän osoitti lattiaa ja omaa kättään. Mikäli joku yleisössä unohti laulun sanat, hän pääsi takaisin kärryille katsomalla käsimerkkejä tai lukemalla sanat laulajan huulilta. Keikan kohokohtana onnistuin ”häiritsemään” laulaja Tonyn keskittymistä koko loppukeikan ajan: Virallisten keikkakuvaajien avulla toimitin lavalle pienen kannellisen laatikon, jonka laulaja huomasi keikan alkupuolella. Laulaja jatkoi keikkaa paketista välittämättä, mutta laatikon saamat lukuisat vilkuilut, potkimiset ja ohikulkemiset paljastivat laulajan kihisevän uteliaisuudesta raottaa laatikon kantta. Myöhemmin Tony siirsi laatikon lavan takaosaan ja totesi mennessään: ”Jaahas, täällä näyttäisi olevan lahja meille…” Keikan jälkeen Tony suunnisti suoraan laatikon luo, mutta valitettavasti Elias (kitaristi) oli ehtinyt napata laatikon takahuoneeseen paria minuuttia aikaisemmin. Laatikon sisältö noteerattiin myöhemmin bändin virallisessa kiertueblogissa, mistä olin kieltämättä hieman otettu ;)

Lennän maanantain ja tiistain välisenä yönä Lontooseen, mistä jatkan matkaani kohti Helsinkiä. Viikonloppuni menee lähes kokonaan pakkaamisessa, minkä lisäksi juhlistan viimeistä iltaani Torontossa käymällä katsomassa Lars von Trierin ohjaaman Melancholia-elokuvan suurelta valkokankaalta. Tapasin elokuvan päätähden Kiefer Sutherlandin heti ensimmäisenä viikonloppunani Torontossa, joten upea matkani päättyy samoissa tunnelmissa kuin se alkoikin.

Hyvää joulua, työtä ja yhdessäoloa!

Kaupungin ja kauppojen joulukausi avattiin virallisesti pari viikkoa sitten ja tällä viikolla asukkaat seurasivat perässä. Jouluvalot ja –koristeet ilmestyivät talojen kuisteille ja varsinkin pimeän laskeuduttua värikkäät vilkkuvat jouluvalot valaisevat kadut kauniisti. Jotkin pihoista on koristeltu vain yksinkertaisilla koristeilla, mutta joidenkin eteen on nähty selvästi vaivaa. Eräässä talossa oli ”tunnelirakennelma”, joka johdatti kulkijat kadulta talon ovelle. Rakennelman ympärille oli kasattu valoja, jotka sytytettiin vilkkumaan värikkäästi illalla. Joulu näkyi myös katukuvassa: Viikon aikana järjestettiin lukuisia joulutoreja, joista oli mahdollista ostaa uniikkeja joululahjoja (käsitöitä, koriste-esineitä ja itse tehtyjä makeisia ja leivonnaisia). Myös ostoskeskukset täyttyivät joululahjoja hankkivista ihmisistä.

Vietin toiseksi viimeisen työviikkoni lastenosastolla. Halusin työskennellä kyseisellä osastolla, koska mielestäni en ollut viettänyt tarpeeksi aikaa siellä oppiakseni tuntemaan osaston työtavat. Osastolla työskennelleet virkailijat olivat hyvillään saadessaan minut käyttöönsä, koska heillä oli lukuisia työn alla olevia projekteja. Autoin parin näyttelyn valmistelussa, joiden teemoina olivat nallejen teekutsut ja talvi. Talvinäyttelyä varten kävimme ostamassa yhden virkailijan kanssa tekolunta, talviaiheisia postikortteja ja pehmolumiukon läheisestä dollarikaupasta. Lisäksi tarkistin neljä laatikollista vauvojen kuvakirjoja (olivatko puhtaita, ehjiä ja turvallisia vauvoille? Mikäli kirjoissa oli jotain vikaa, laitoin ne erilliseen laatikkoon tai puhdistin ne) ja hyllyllisen satutuokiomateriaaleja. Satutuokionuket oli lajiteltu satujen nimien mukaisiin kansioihin ja tehtävänäni oli tarkistaa, että oikeat nuket löytyivät oikeista kansioista. Tarina- ja vauvatuokiossa autoin tuokioiden valmisteluissa ja innostin lapsia leikkimään mukana. Tuokion jälkeen jaoin lapsille tarroja ja tarvittaessa lepertelin pikkuisille :)

Pääsin myös vierailemaan Toronto Public Libraryn bibliografisella osastolla, missä hankitaan ja käsitellään kaikkiin Toronton yleisiin kirjastoihin tulevat uutuusmateriaalit. Kirjastoalan opiskelijana vierailu oli ikimuistoinen kokemus ja oli kiehtovaa nähdä osaston toimintaa käytännössä. Osastojohtajien esittelyä kuunnellessa ja työntekijöiden uurastusta katsellessa tuntui käsittämättömältä, millaisella vauhdilla kaiken tulee tapahtua: Uutuuskirjan saavuttua nide pyritään saamaan ulos kirjastoihin alle viidessä päivässä ja tänä aikana aineisto pitää kirjata saapuneeksi, luetteloida, tarroittaa, tarkistaa mahdolliset varaukset ja lähettää oikeaan kirjastoon. Osastojohtajat mukaan lukien rakennuksessa työskentelee noin sata ihmistä ja koska viikoittain saapuu parhaimmillaan tuhansia käsiteltäviä niteitä, osastolla pitää melkoista kiirettä! Monikulttuurisena kaupunkina kirjastoihin tulee monenkielisiä aineistoja eikä kirjastoista luonnollisesti löydy kaikkien kielien taitajia. Tästä johtuen suomalaisen kirjasto-opiskelijan vierailu oli varsinainen onnenpotku luettelointiosastolle, koska heillä oli luetteloitavana kolme suomenkielistä kirjaa eikä kukaan osannut sanaakaan suomea. Minua pyydettiin vilkaisemaan kyseisiä teoksia ja kuvailemaan kirjojen sisältöä. Teoksista kaksi oli sanakirjoja ja yksi oli säveltäjä Rauno Lehtisen elämäkerta. Luonnollisesti luetteloijat olivat äärimmäisen kiitollisia avustani :)

Aikani Torontossa alkoi vedellä viimeisiään, joten vietin paljon laatuaikaa kämppisteni kanssa. Kävimme yhdessä jouluostoksilla hankkimassa joululahjoja ystäville ja sukulaisille ja toimimme toistemme makutuomareina. Paria poikkeusta lukuun ottamatta sain hankittua kaikki suunnittelemani joululahjat, minkä lisäksi hemmottelin myös itseäni. Ostin elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi myös ainoan oikean luksusvaatteen, jonka perään olin katsellut koko syksyn ajan. Normaalisti en ehkä olisi maksanut moista hintaa ko. vaatteesta, mutta koska vaate tuntui mukavalta ja istui hyvin päälle, päätin repäistä tämän yhden kerran ;) Kävimme myös keilaamassa kaveriporukalla ja illan aikana tehtiin useita onnistuneita kaatoja. Seinänaapurini onnistui tekemään kolme täyskaatoa peräkkäin eikä kukaan käsittänyt, miten hän teki sen!! Harmiksemme hän ei onnistunut toistamaan temppua uudelleen :) Minä ja kämppikseni saimme kutsun ecuadorilaiseen iltaan, missä oli tarjolla perinteistä ecuadorilaista ruokaa, musiikkia ja seuraa. Monikulttuurisuudesta innostuneena lähdin juhliin pää kolmantena jalkana enkä katunut päätöstäni hetkeäkään. Tilaisuudessa vallitsi mahtava tunnelma ja illan aikana vaihdettiin ties kuinka monta poskisuudelmaa. Meille tarjottiin perinteistä ecuadorilaista kaneli-sokeri-rommijuomaa, jonka sanottiin olevan hyväksi vilustuneelle. Huonoksi onnekseni kyseiseen juomasatsiin oli lisätty liikaa rommia, mikä sai silmäni vuotamaan. Ecuadorilainen kaverini nauroi reaktiolleni ja vitsaili minun kannattavan tilata kyseistä juomaa toistekin! Tilaisuudessa soitettiin eteläamerikkalaista musiikkia livenä ja levyltä. Minuakin houkuteltiin tanssilattialle, mutta kieltäydyin sinnikkäästi kutsusta. Vastarintani kesti Juanesin La Camisa Negraan asti, jolloin pomppasin salamana tuolistani ja seurasin partneriani parketille. Tämän jälkeen minut nähtiin tanssilattialla useaan otteeseen, mutta yrityksestäni huolimatta en onnistunut pyörittämään lanteitani aitojen latinojen tavoin. Tämä herätti hilpeyttä pöytäseurueessa, mutta juhlimista seuraavana aamuna tervehtinyt särky todisti minun tehneen ainakin jotain oikein ;D

Ystävien avulla kiipeää korkeammalle

Työviikolla tein pääsiassa kahdenlaisia työtehtäviä: parina päivänä työstin jälleen kanadalaisia kirjastoja käsittelevää kouluprojektiani, mikä otti tällä viikolla huimia edistysaskeleita. Pomoni suunnitelma herätellä kanadalaisia kollegojaan tuotti tulosta ja sain valtavasti vastauksia tutkimusprojektiani varten laatimaani kyselyyn. Kanadasta löytyy muistaakseni kymmenen provinssia ja jokaisella provinssilla on oma kirjastojärjestönsä. Pomoni antoi minulle listan näiden kirjastojärjestöjen puhelinnumeroista ja kehotti minua soittamaan kyseisiin kirjastojärjestöihin pyytääkseni apua tutkimukseeni liittyen. Puhelimella soittaminen oli hauskaa, mutta valitettavasti tutkimustani varten hakema menestys oli hyvin vaihtelevaa. Yhdessä järjestössä oltiin äärimmäisen kiinnostuneita tutkimuksestani, parista numerosta ei vastattu ollenkaan ja jätin useita soittopyyntöjä puhelinvastaajiin. Odotamme nyt jännityksellä, onnistummeko saamaan Toronton lisäksi muita yleisiä kirjastoja mukaan tutkimukseen… Haastattelin myös kahta Toronto Public Libraryn johtotehtävissä olevaa henkilöä tutkimukseni merkeissä ja haastattelun lopuksi sain lahjaksi työntekijöiden velvollisuuksia ja oikeuksia esittelevän kirjan, mistä oli valtavasti apua tutkimuksessani.

Projektini lisäksi avustin tietokirjallisuus-lukupiirissä ja senioreiden tietokonekurssilla. Tavallisesta tietokonekurssista poiketen seniorikurssilla oli keksi- ja kahvitarjoilu, minkä lisäksi kurssille sai tulla ja sieltä lähteä mielensä mukaan. Tästä johtuen tällaisella kurssilla avustaminen oli uudenlainen ja mielenkiintoinen kokemus! Pyynnöstäni pomoni järjesti minut tutustumaan lukemisvaikeuksista kärsiville lapsille suunnattuun Leading to Reading- ohjelmaan, missä vapaaehtoistyöntekijä ja lapsi tapaavat viikoittain lukemisen ja leikkien/pelien merkeissä. Pääsin tarkkailemaan yhtä tapaamiskertaa sivusta, mutta tapaamisen lopuksi kyseinen lapsi haastoikin minut shakkimatsiin! Lapsi tarjosi kunnon vastuksen ja ottelu päättyi tasapeliin :)

Kanadalaiset ovat fanittamisen mestareita. Viikonloppuna Torontossa konsertoi useita nimekkäitä kanadalaisia, kuten Justin Bieber, Carly Rae Jepsen ja Simple Plan (CRJ toimi sekä Bieberin että SP:n lämppärinä). Justin Bieberin esiintyminen Rogers Cenrte-stadionilla sai kaupungin ydinkeskustan täysin sekaisin: Useita tunteja ennen porttien avaamista kadut tulvivat violettiin ja valkoiseen pukeutuneista pikkutytöistä, joiden Boyfriend- ja Baby-laulu kuului useiden kortteleiden päähän. He jopa onnistuivat tukkimaan kaksi vilkasta katua! Paras oli kuitenkin konserttipaikalle ajanut valkoinen limusiini, joka pysähtyi hetkeksi liikennevaloihin. Auton odottaessa lupaa jatkaa matkaansa auton takaosassa ollut ikkuna avautui, ikkunasta ilmestyi kolmen noin 12-vuotiaan tytön päät ja he lauloivat täydestä sydämestä Bieberin As long as you love me- kappaletta! Tämä veti kadulla liikkuneet ohikulkijat täysin sanattomiksi ja auton mentyä joku totesi: ”Wau, he ovat todellisia faneja!”

Simple Plan-bändi vieraili sunnuntaina Chapters Indigo-kirjakaupassa, sillä bändistä kertova tietokirja ilmestyi viime kuussa. Bändi jakoi nimikirjoituksia kirjoihin, cd-levyihin ym. fanituotteisiin sekä poseerasi fanien kanssa valokuvissa. Nimmarikeikan jälkeen bändi esiintyi Toronton Air Canada Centressä pidetyssä suurkonsertissa. Sain tietää nimmarikeikasta vasta torstai-iltana eikä tapahtumaan osallistumista tarvinnut miettiä sekuntiakaan. Bändiä viisi vuotta fanittaneena tapaaminen oli todellinen unelmien täyttymys eikä muisto laulaja Pierre Bouvierin kanssa otetusta fanikuvasta taida unohtua aivan äkkiä! Bändin jäsenet olivat hauskoja, iloisia ja  leikkisiä, minkä lisäksi vieraan aksenttini tunnistaneet kitaristit halusivat heittää yläfemmat Suomi-tytön kanssa :D Soittajat kiittelivät kotimaatani hyvänä keikkapaikkana, minkä lisäksi sain kuulla muutaman sanan ruotsia! Fanijonossa vallitsi hyvä tunnelma ja edelläni jonottanut fani oli onnistunut houkuttelemaan myös äitinsä mukaan fanitapaamiseen. Äiti oli äärimmäisen innostunut kuullessaan minun näkevän lempibändini ensimmäistä kertaa livenä ja jonottaessamme hän varmisti usein minun muistavan hengittää, jotten pyörtyisi astuessani kanadalaisrokkareiden eteen :) Äiti tarjoutui myös ottamaan minusta yhteiskuvan Pierren (laulajan) kanssa, mutta kirjakaupan henkilökunta hoiti tämän tehtävän.

Viikko 11. Eurooppalaisena, ehdottomasti sekoitettuna.

”Harjoitteluasi on jäljellä enää kolme viikkoa.”

Vaikka olin tiedostanut tämän tosiasian jo kauan, todellisuus iski suoraan vasten kasvoja pomon lausuttua nämä sanat ääneen. Harjoittelujaksoni Torontossa alkaa lähestyä loppuaan ja näiden reilun kahden kuukauden aikana olen oppinut valtavasti uusia asioita ja saanut paljon ajattelemisen arvoisia asioita kirjastotyöskentelyyn liittyen. Lisäksi harjoittelukirjastoni toimintatavat ja säännöt ovat tulleet jo niin tutuiksi, että minulle annetut työtehtävät sujuvat rutiinilla. Tehtävää on vielä jäljellä, mutta pysytään vielä hetki tässä viikossa.

Tätä viikkoa voisi kutsua ”eurooppalaiseksi viikoksi”, koska eurooppalaisuus näkyi sekä töissä että vapaa-ajalla. Avustin paikallisten sotaveteraanien kokouksessa, missä vierailevaa luennoitsijaa ja kirjastolaisia lukuun ottamatta kaikki olivat brittejä. Minut esiteltiin veteraaneille ja kuullessaan minun olevan eurooppalainen he halusivat tietää, missä päin Lontoota opiskelen kirjastoalaa :) Luennoitsija oli tutkinut ja kirjoittanut kirjan I maailmansodan ilmavoimissa palvelleista naisista ja hän kertoi kokouksessa tutkimuksestaan. Hänen esitelmänsä ja näyttämänsä valokuvat olivat kiinnostavia, mutta minua häiritsi suunnattomasti hänen tapansa leuhkia saavutuksillaan. Tottakai oli hienoa kuulla, että hän oli päässyt haastattelemaan korkea-arvoisia sotakouluttajia, voittanut kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja ja päässyt antamaan yhden kopion kirjastaan itse Englannin kuningatar Elisabethille+saanut henkilökohtaisen kiitoskirjeen Hänen Majesteetiltaan, mutta liika oli liikaa.

Toronto on elokuvaharrastajan paratiisi, sillä täällä järjestetään elokuvajuhlia toisensa perään. Tällä viikolla kaupungissa pidettiin Euroopan Unionin elokuvajuhlat, missä esitettiin Euroopan Unionin jäsenmaissa tehtyjä elokuvia. Suomea edusti saunaelokuva Miesten Vuoro, joka oli mielestäni puhutteleva ja hienosti tehty. Mukana oli myös huumoria ja varsinkin teuvalainen puhelinkoppisauna sai katsojat ulvomaan naurusta. Katsoessani elokuvaa en voinut välttyä ajatukselta, että tämän nähtyään kanadalaiset pitävät suomalaisia täysin kajahtaneina :D

Eurooppalaisilla ja varsinkin briteillä on yksi erityinen ylpeydenaihe: 007 James Bond. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisen Bond-elokuvan ilmestymisestä ja juhlavuoden kunniaksi Torontossa oli esillä James Bond-aiheinen näyttely. Näyttelyssä oli esillä elokuvissa käytettyjä esineitä, laitteita, pukuja ja pienoismalleja sekä valokuvia ja piirroksia elokuvien tuotantoprosessista. Osallistuin näyttelyssä pidetylle opastetulle kierrokselle, jolla kerrottiin mielenkiintoisia faktoja Ian Flemingiin (James Bondin luoja), Bond-elokuviin ja näyttelijöihin liittyen. Tiesittekö esimerkiksi, että 007 on seikkaillut yli 160 maassa ja syntynyt yhden passin mukaan Berliinissä? Näyttelijöiden smokkeja katsoessani ällistelin, ovatko Javier Bardem ja Timothy Dalton oikeasti noin pitkiä (Daltonin smokin housunlahkeet oli kääritty reilusti ylös) ja Daniel Craig noin hoikka (Casino Royalessa nähty puku olisi ollut minulle vain 2-3 numeroa liian iso!!)… Kaikista näyttelykohteista yksi oli selvästi ylitse muiden: James Bond-elokuvat tunnetaan hauskoista vekottimista, kuten räjähtävistä kynistä ja termospullon näköisistä kaasusäiliöistä. Näyttelyssä oli esillä kymmenkunta elokuvissa nähtyä alkuperäisesinettä ja –pienoismallia, joten olin vähällä hyppiä riemusta löytäessäni oman suosikkilaitteeni näiden näyttelyyn valittujen esineiden joukosta! Näyttelyn jälkeen kävin katsomassa tuoreimman Bond-elokuvan Skyfallin, joka oli mielestäni todella hyvä. Pidin erityisesti elokuvan tavasta käyttää vanhoista Bondeista tuttuja elementtejä, kuten huumoria ja tuttuja hahmoja. Harmikseni hauskat vekottimet oli jätetty vähemmälle huomiolle, minkä Q perusteli sanomalla:

"Mitä odotit? Räjähtävää kynääkö? Olemme jo ohittaneet nuo ajat."

Elokuvan jälkeen vertailimme vuokraisäntäni kanssa mielipiteitämme Bond-elokuvista ja näyttelijöistä. Keskustelun edetessä esitettiin väistämätön kysymys lempibondistani ja kuullessaan kyseisen näyttelijän nimen keskustelukumppanini totesi: ”Sinähän pidät todella hyvännäköisestä ja miehekkäästä näyttelijästä!” ;)

Niks naks! Tööt tööt! Kaboom!

Joulu saapui virallisesti Torontoon ja on uskomatonta, että tämä tapahtui vain muutamassa päivässä. Palattuani takaisin Torontoon Montréalissa viettämäni viikonlopun jälkeen huomasin jouluvalojen ja –koristeiden vallanneen Toronton kadut ja kauppojen näyteikkunoiden saaneen jouluisemman ilmeen, minkä lisäksi katusoittajat olivat alkaneet soittaa Petteri Punakuonoa ja Rekiretkeä. Lauantaina oli kaupungin virallinen joulunavaustapahtuma Cavalcade of Lights, missä esiintyi paikallisia popartisteja, käytiin kuvauttamassa itsensä kanadalaisen jalkapallon Grey Cup-pystin kanssa ja nähtiin huikea vartin kestänyt ilotulitus-show. Ilotulituksen kohdalla korostan sanaa ”show”, koska kyseessä ei ollut tavallinen raketti-ohjelmanumero: Ilotulituksen aikana kaiuttimista soi dramaattinen elokuvamusiikki, raketit ammuttiin taivaalle musiikin tahdissa samanaikaisesti kaupungintalon juurelta ja katolta ja show’n aikana liekehtivällä tuolilla istunut mies liisi vaijeria pitkin kaupungintalon edessä olevan aukion yli! Sunnuntaina nähtiin perinteinen jouluparaati, mihin osallistui lähes sata organisaatiota, yhteisöä ja koulua. Paraatissa nähtiin kaikkea mahdollista soittokunnista hopeisiin joutseniin ja käveleviin kahvikuppeihin ja pelihahmoihin! Kaksituntisen paraatin lopuksi paikalle ilmestyi itse joulupukki porojen vetämässä reessä ja toivotti kaikille hyvää joulua.

Jouluporoja ja -reki Toronton keskustassa

Hauskuus jatkui myös töissä, sillä avustin mm. insinööreille pidetyllä internet-tiedonhakukurssilla ja pääsin kirjastoauton kyytiin. Pyyntö avustaa koulutustilaisuudessa tuli vain päivän varoitusajalla, mutta koska kyseinen ajankohta oli merkitty minulle vapaaksi, se sopi hyvin aikatauluuni. Kurssin opettaja oli äärimmäisen kiitollinen avustani, koska kurssille odotettiin kahtakymmentä osallistujaa ja hän olisi joutunut muussa tapauksessa valmistelemaan tietokoneluokan ja huolehtimaan osallistujista yksin. Lyhyesti sanottuna minä huolehdin käytännön järjestelyistä (tietokoneille kirjautuminen ja sammuttaminen tunnin jälkeen, tuolien järjestäminen valmiiksi, osallistujien avustaminen ongelmatilanteissa), jolloin opettaja pystyi keskittymään luentonsa valmistelemiseen ja pitämiseen. Kirjastoautossa toimin niin ikään varsinaisen virkailijan assistenttina eli hoidin kirjojen lainausta ja palautusta sekä hyllytin palautettuja aineistoa. Tällä kirjastoautoreitillä matkustimme kaupunginosaan, missä asui paljon venäläisiä. Kirjastoauton kuljettajana toimineen virkailijan mukaan on äärimmäisen tärkeää huomioida kirjastoautossa asioivat asiakkaat ja tehdä heidän olonsa mukavaksi, joten kielitaidostani oli hyötyä tässä suhteessa. Venäjää jonkin verran osaavana hyödynsin kielitaitoani vastaamalla asiakkaille mahdollisuuksien mukaan heidän omalla kielellään, mistä monet olivat todella otettuja. Kuullessaan minun olevan Suomesta muutamat asiakkaat esittelivät vastaavasti heidän omaa Suomi-tietämystään :)

Värikkäitä kuutioita Ontarion tiedekeskuksen pihalla

Sanonnan mukaan leikkivä lapsi on terve lapsi eikä hauskuudessa mitattuna taida olla tiedekeskuksen voittanutta leikkipaikkaa. Vierailin kuluneella viikolla Ontarion tiedekeskuksessa, missä oli meneillään mm. avaruutta, urheilua ja ihmiskehoa esitteleviä näyttelyitä. Näyttelyitä kiertäessä opin paljon uusia asioita, mutta erityisesti kaksi ajatusta jäivät mieleeni: Täyttäessään 50 vuotta ihminen on kävellyt neljä kertaa edestakaisen matkan New Yorkista Sydneyyn. Lisäksi ihmisen muistia verrattiin valtavaan holviin, jolla on portinvartija. Holvi on ääriään myöten täynnä muistoja ja ajatuksia, mutta portinvartija päättää, mitkä näistä muistoista pääsevät pois holvista eli mitkä asiat on syytä muistaa tietoisesti. Mikäli tämä teoria pitää paikkansa, olisi mielenkiintoista tietää millä kriteereillä oma portinvartijani valikoi muistamisen arvoisia asioita ;)

Edellisestä hiusteni leikkaus- ja värjäyskerrasta oli kulunut jonkin aikaa, joten oli aika asioida parturissa. Tiettyyn hiusmalliin tottuneena ja pitkät luonnollisen ruskeat hiukset omaavana parturin tuoliin istahtaminen hirvitti, koska parturilla oli voimakas vieras aksentti ja hän halusi värjätä hiukseni voimakkaan punaisiksi. En ollut varma, käsittikö parturi toiveeni hiusmallista ja –väristä oikein (olisiko minulla lähtiessäni irokeesi tai vaaleanpunaiset hiukset), mutta päätin ottaa riskin ja luottaa parturin näkemykseen. Riskinotto kannatti, sillä leikkauksesta tuli tismalleen haluamani ja uusi hiusväri näytti UPEALTA! Parturi leikkasi hiuksiani juuri sopivasti ja vaaleanruskeat hiukset peittyivät punaisenmustan värin alle (kaukaa katsottuna hiukseni näyttävät lähes mustilta, mutta valo paljastaa niiden olevan todellisuudessa syvänpunaiset). Muodonmuutokseni huomattiin myös töissä, sillä parturointia seuranneina päivinä yksikään työkaveri ei ohittanut minua kehumatta uutta lookiani. Tapasin pomoni hänen mennessään lounaalle ja nähdessään minut hän osoitti päätään ja sanoi: ”Rakastan hiuksiasi!”

"Anteeksi, minä vasta oppia sinun kieli"

Teknologian yleistyessä erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen tunteminen alkaa olla välttämättömyys eri ammateissa. Osallistuin tällä viikolla kahdelle teknologiakurssille, joista toisella esiteltiin keinoja opettaa kirjastoasiakkaille internetin ja erilaisten laitteiden käyttöä ja toisella sukellettiin videopelaamisen ihmeelliseen maailmaan. Molemmilla kursseilla käsitellyt asiat olivat suurimmaksi osaksi tuttuja entuudestaan, koska olin suorittanut koulussa kirjastopedagogiikan kurssin ja peliteollisuus oli tuttua oman harrastuneisuuden pohjalta. Kursseille osallistuminen ei ollut kuitenkaan ajantuhlausta, sillä opin käyttäjäkurssilla muutamia tehokkaita keinoja edistää uusien opittujen taitojen muistamista (joita voin hyödyntää myös omassa opiskelussani!) ja pelikurssilla pääsimme askartelemaan pienissä ryhmissä oman sotapelin. Piirsimme suurelle paperiarkille saaria ja saarten ympärille erikokoisia vyöhykkeitä. Kullakin pelaajalla oli kaksi meri- ja yksi maapelinappula, joilla pystyi liikkumaan ja ampumaan eri etäisyyksiä. Pelin ideana oli hoidella muut vastustajat, jolloin viimeisenä selviytynyt pelaaja voitti. Pelikierrosten edetessä muutimme pelin sääntöjä kurssin ohjaajan antamien ohjeiden perusteella ja tällä tavoin huomasimme käytännössä sääntöjen muuttamisen vaikutuksen pelin etenemiseen tai vaikeusasteeseen. Olin aluksi todella surkea pelaaja ja minut hoideltiin heti pelin alussa, mutta tajuttuani pelin idean tarjosin muille ryhmäläisille kunnon vastuksen ja pelaaminen oli hauskaa! Toisaalta hauskuus taitaa olla pelaamisen pohjimmainen tarkoitus? ;)

Kerroin viime viikolla kiinnostuneeni e-kirjoista ja halunneeni oppia niistä lisää. Tapasin kuluneella viikolla Toronto Public Libraryn e-kirjojen hankinnasta vastaavan henkilön, joka tutustutti minut e-kirjojen ja lukulaitteiden ihmeelliseen maailmaan. Tapaamisen aikana opin, mistä e-kirjoissa on kysymys, miten ne toimivat käytännössä ja millaisia ongelmia e-kirjojen kirjastokäyttöön liittyy. Virkailija esitteli minulle kirjaston e-kirjojen valinta- ja hankintaprosessia sekä näytti, miten lukulaite toimii. Lisäksi hän tehosti oppimistani lainaamalla minulle iPadin viikonlopun ajaksi, jotta voisin leikkiä ja tutustua laitteeseen ja e-kirjojen lukemiseen kaikessa rauhassa! Luonnollisesti vietin monta rattoisaa tuntia leluni parissa ja tämän jälkeen ymmärrän sähköisen lukemisen suosiota hieman paremmin. Virkailijan mukaan kustantajat eivät halua luovuttaa e-kirjoja kirjastokäyttöön myyntilukujen laskemisen ja pirastismin pelossa, mutta onko pelko aiheellinen?

Montréalin keskusta Montréal Towerista nähtynä

Matkustin viikonloppuna kolmeksi päiväksi Kanadan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Montréaliin, mistä vihjasin teille viime viikolla. Saarella sijaitsevaa kaupunkia kutsutaan lempinimellä ”Kanadan Pariisi” (kaupungissa on satoja pieniä ja idyllisiä kahviloita) ja se tunnetaan mm. Pilanpäiten-kujeilijoista, Cirque du Soleil- sirkuksesta ja Simple Plan-bändistä. Asuin matkan aikana pienessä ja viihtyisässä hotellissa Mont Royalin kaupunginosassa ja kyseessä oli puhtaasti virkistysmatka. Harjoittelupomoni käskystä olin reilusti turisti ja kävin katsomassa turistinähtävyyksiä, räpsin lukemattomia kuvia ja ostin kassikaupalla matkamuistoja. Kolmen (tai paremminkin kahden) päivän aikana näin mm. Montréalin kaupungintalon, Basilique de Notre Dame- katedraalin, Quebecin provinssin kansalliskirjaston Grande bibliothèquen (joka nimensä mukaisesti oli VALTAVA!), McGillin yliopiston ja kuljin Vanhan Montréalin (Vieux-Montréal) kaduilla. Lisäksi kävin Sum41 ja Soundsationin yhteiskeikalla Metrópolis-klubilla, minkä päätteeksi ostin Sum41-bändin kokoelmalevyn. Vierailemistani kohteista kaksi oli selkeästi ylitse muiden: Place Jacques Cartier-aukio ja Olympiapuisto. Aukiolla kuvattiin Taking lives- elokuvan kohtaus, jossa Hart-niminen roisto pakenee poliiseja ja eksyttää heidät tällä kyseisellä aukiolla. Olympiapuistossa vierailin Montréal Towerissa ja osallistuin stadionilla pidetylle opastetulle kierrokselle. Jopa 60 000 henkeä vetävä stadion oli vaikuttava näky ja oli mielenkiintoista kuulla, että tornin ja stadionin arkkitehtuurit tukevat toisiaan. Kun oli kyse urheilusta, en lakannut kuulemasta ylistyksiä Helsingin olympialaisista, Saku Koivusta ja Lasse Virenistä :) Muista Kanadan provinsseista poiketen Quebecissa ja Montréalissa pääasiallinen kieli on ranska: 70%kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään ranskaa ja lähes kaikki kaupungissa olevat kyltit ovat pelkästään ranskaksi. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää, koska kaupungissa pärjää helposti kouluranskalla (vaikka kielitaito olisi säälittävän surkea, montréalilaiset arvostavat hyvää yritystä. Nimim. "kokemusta on!") ja tarpeen vaatiessa myyjät, oppaat, virkailijat ym. vaihtavat keskustelukielen englanniksi.

Montréal Tower ja olympiastadion

Aamainen hotellilla