Kotiinpaluun ja kiitosten aika

Lähtiessäni Torontosta monet toivottivat minulle turvallista kotimatkaa, mutta harmikseni kukaan ei hoksannut toivoa hyvää onnea. Vajaan vuorokauden kestäneen kotimatkan aikana minulle selvisi syy koko syksyn kestäneeseen uskomattoman hyvään tuuriini: Kaikki vaikeudet oli säästetty paluumatkalle. Toronton lentokentällä jouduin jonottomaan omaa check in-vuoroani 45 minuuttia, minkä jälkeen jouduin maksamaan lisähintaa matkalaukkuni ylipainosta. Olin varautunut tähän, mutta jostain käsittämättömästä syystä summaa ei voinut maksaa check in-tiskille. Virkailija kirjoitti minulle erillisen maksutositteen, joka minun piti kiikuttaa hallin toisessa päässä olleelle maksupisteelle. Minun piti raahata samalla kahta laukkuani, joista toisesta katkesi hihna ja laukussa olleet tavarat lensivät lattialle! Passintarkastaja näki kohtauksen ja mentyäni hänen luokseen hän naurahti: ”Voi, sinä olit se jolta hajosi laukku! Sinulla onkin kova raahaaminen koko loppumatkan!” Välttääkseni hirvittävän kohtalon jouduin ostamaan uuden laukun, mutta huonoksi onnekseni lentokentällä myytiin vain kalliita merkkilaukkuja. Ostamani jättikokoinen laukku kesti urheasti koko Kanada-Suomi-paluumatkani ajan. Laukun hinnasta johtuen toivon, että voisin käyttää kyseistä veskaa vielä tulevaisuudessakin.

Lensin Lontooseen yölennolla, mutta jet lagista johtuen en saanut unta lentokoneessa. Vaikeudet jatkuivat Heathrow’n kentällä, missä jouduin tulliviranomaisten kynsiin: Matkatavaroissani oli jouluinen koriste-esine, jonka olin ostanut joululahjaksi sukulaiselleni. Tulliviranomaisen mukaan esine sisälsi liikaa nestettä enkä saanut lupaa viedä sitä Suomeen. Minua kehotettiin kuitenkin käymään kysymässä maahanmuuttoviranomaisten mielipidettä esineen kuljettamisesta. Raahasin jälleen kaksi laukkuani terminaalin toisessa kerroksessa sijainneeseen maahanmuuttovirastoon, josta sain luvan viedä esineen Suomeen. Palasin takaisin turvatarkastukseen, missä minut pysäytettiin jälleen tuliaiseni vuoksi. Selityksistäni huolimatta minua ei päästetty läpi esineeni kanssa, joten jouduin jättämään tuliaisen tulliviranomaisille. Lisäksi kierrellessäni tax free-myymälöissä minut pysäytettiin vähän väliä laukkuni tutkimisen ajaksi. Väsyneenä ja turhautuneena purin kiukkuani nauttimalla aamiaiseksi amerikkalaista kahvia ja vaahterasiirapilla maustettua kaurapuuroa ;)

Paluulentoni Lontoosta Helsinkiin myöhästyi tunnin Suomessa vallinneen lumimyräkän vuoksi. Helsinki-Vantaalla sain matkalaukkuni ensimmäisten joukossa, mutten tästä huolimatta ehtinyt kotipaikkakunnalleni menevään junaan. Kaikkien vaikeuksien jälkeen onneni kääntyi vihdoin, sillä lentokenttäbussin lippulaitteessa olleen teknisen vian vuoksi pääsin ilmaiseksi bussin kyytiin. Tikkurilan juna-asemalla eräs ystävällinen savolaisherra tarjoutui raahaamaan painavimman matkalaukkuni asemarakennukseen ja onnistuin vaihtamaan ennakkoon ostamani junalipun uuteen pientä maksua vastaan. Tämän jälkeen kotimatkani sujui ongelmitta ja kotipaikkakunnallani taksi odotti väsynyttä matkailijaa.

Näin lopuksi haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat omalta osaltaan vaikuttaneet harjoittelumatkani onnistumiseen. Haluan kiittää kouluni opettajia ja muuta henkilökuntaa, jotka kannustivat lähtemään maailmalle ja auttoivat käytännönjärjestelyjen hoitamisessa. Kiitos myös sukulaisille, ystäville ja tuttaville tuesta ja kannustuksesta. Osa kiitoksista menee myös isäntäperheelle Torontossa, jotka suostuivat ottamaan Suomi-tytön taloonsa kolmeksi kuukaudeksi ja antoivat luvan käyttää tavaroitaan ja sähkölaitteitaan. Kiitos myös kaikista mahtavista retkistä ja illanistujaisista :) Haluan kiittää ehdottomasti myös harjoittelukirjastoni henkilökuntaa, jotka olivat äärimmäisen ystävällisiä ja tekivät kaikkensa harjoittelujaksoni onnistumiseksi. Sain vierailla lukuisissa mielenkiintoisissa paikoissa+tilaisuuksissa, tehdä monenlaisia työtehtäviä ja tavata erilaisia ihmisiä. Lopuksi iso kiitos TEILLE, JOTKA OLETTE SEURANNEET BLOGIANI! Bloggaaminen on ollut minulle suuri ilo ja toivon, että tekin olette viihtyneet blogini parissa. Pahoittelen ajoittaisia liian pitkiä blogitekstejä, mutta joinakin viikkoina olennaisten asioiden tiivistäminen oli vaikeaa ;)

Ulkomailla suoritettavaa harjoittelua/työskentelyä harkitseville haluan sanoa ”Tehkää se!”. Kielimuuri ja työläs paperisota saattavat kuulostaa haasteellisilta, mutta mielestäni ne eivät ole este jättää hieno tilaisuus käyttämättä. Luonnollisesti ulkomaille lähteminen vaatii työtä, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Ulkomailla työskentely parantaa kielitaitoa ja antaa uusia kokemuksia, joista on hyötyä varsinkin työnhaussa. Lisäksi mukaan tarttuu muistoja, joita kelpaa muistella vanhana kiikkutuolissa ;)

Toronton keskusta yöllä elokuvajuhlien aikaan

Canada's Wonderland-huvipuistossa oli kuivauskoppi tukkijoen yhteydessä! Viiden minuutin kuvaus maksoi viisi dollaria.

Terveiset kaikille Finadian-blogin lukijoille! ;)

McGillin yliopiston informatiikan laitos Montréalissa

Toronto Public Libraryn kirjastoauto, jonka kyytiin pääsin marraskuussa :)

Kovapäinen kaveri, hatunnosto!

Arktisen tytön jäähyväiset

Kaikki hauska loppuu väistämättä jossain vaiheessa eikä työharjoittelumatkani Torontoon tee poikkeusta. Reilun kolmen kuukauden aikana on tapahtunut valtavasti ja olen oppinut paljon uusia asioita. Suomalaisia yleisiä kirjastoja ja niiden toimintaa nähtyäni on ollut virkistävää kokea, miten vastaavat asiat hoidetaan Atlantin toisella puolella. Monet ovat tiedustelleet tämän hetkisiä tunnelmiani, mutten ole osannut antaa selkeää vastausta. Toisaalta on mukavaa palata Suomeen ja nähdä ystävät ja sukulaiset pitkästä aikaa, mutta toisaalta tulen varmasti kaipaamaan Torontoa ja täällä tapaamiani ihmisiä.

Viimeinen harjoitteluviikkoni oli mielenkiintoinen yhdistelmä työtä ja hauskanpitoa. Pomoni passitti minut kolmeksi päiväksi (ma-ke) leikkimään turistia ja tutustumaan Toronton ennestään vieraisiin kaupunginosiin. Hän laati minulle reitin, jonka varrelta löytyi omiin kiinnostuksenkohteisiini perustuvia mielenkiintoisia paikkoja. Reitti kulki pääosin itäisessä Torontossa, koska olin liikkunut pääosin kaupungin länsipuolella. Näin paljon kauniita vanhoja rakennuksia ja kävin pienessä kahvilassa, jota pomoni suositteli minulle. Pomoni mukaan kahvilassa vallitsi viihtyisä tunnelma ja ”perinteisenä eurooppalaisena kahvinystävänä” osaisin varmasti arvostaa juomien tasoa. Paikka oli viihtyisä ja tilaamani juoma oli hyvää, mutta kahvilan valikoima ei ollut päätä huimaava. ”Meillä on lattea, cappucinoa, muffineja ja tanskalaisia leivoksia. Valitse niistä!” Vierailin myös taidemuseo MOCCAssa, missä oli esillä Sobey Awards- palkinnon voittaneita taideteoksia. Harrastin myös kotiseutumatkailua matkustamalla yhdeksi kokonaiseksi päiväksi Toronton naapurikaupunkiin Mississaugaan. Kanadan kuudenneksi suurin kaupunki on itsenäinen ja sillä on oma pormestari+julkisen liikenteen verkosto, mutta se kuuluu Suur-Toronton alueeseen. Valitettavasti vierailuni oli pettymys, koska valtavia ostoskeskuksia ja kaupungintaloa lukuun ottamatta Mississaugan ydinkeskustassa näkyi ainoastaan moottoriteitä. Tästä johtuen kulutin päiväni shoppailemalla kauppakeskuksissa ja käymällä katsomassa uusimman Twilight-elokuvan.

Vietin viimeiset työpäiväni lastenosastolla, missä tarkistin vuosikausia kaapeissa lojuneita satutuntimateriaaleja. Tehtävänäni oli tarkistaa materiaalien kunto ja ajantasaisuus. Suurin osa materiaaleista oli hyvässä kunnossa tai tarvitsivat ainoastaan kevyen pesun, mutta muutamien kohdalla ajan hammas oli tehnyt peruuttamatonta jälkeä. Tarkistamisen jälkeen järjestin materiaalit yhteen paikkaan ja luetteloin ne. Lastenosastolla työskennellyt virkailija oli pakahtua onnesta ahkeruuteni vuoksi ja hän mainitsi työskentelyni osastolla olleen todellinen lottovoitto :) Harjoittelukirjastossani pidettiin perjantaina läksiäiset viimeisen työpäiväni kunniaksi. Työhuoneen pöydälle oli tuotu kukkia ja tarjottavia (hedelmiä, keksejä, ”Lykkyä tykö!”- kakku ja juustoa), minkä lisäksi sain lahjaksi jouluisen hajuveden ja työkaverien kirjoittaman kortin. Monet kävivät toivottamassa onnea ja kiittämässä hyvästä työstä, minkä lisäksi muutamat kävivät sanomassa pomolleni: ”Hän oli todella ahkera ja hänestä oli paljon apua” :)

Upea harjoittelumatkani ansaitsi upean lopetuksen. Legendaarinen suomalaisbändi Sonata Arctica (kuten paikallinen levykauppa asian ilmaisi) esiintyi tiistaina Opera House-klubilla, jonne olin hankkinut lipun jo syyskuun alussa. Saavuin klubille noin tuntia ennen ovien avaamista, mutta jostain käsittämättömästä syystä pääsin nauttimaan pitkätukkien tykityksestä eturivistä. Keikalla vallitsi mahtava tunnelma ja minäkin hypin ja lauloin tuttujen kappaleiden mukana (jos tässä yhteydessä voi puhua laulamisesta… ;D). Lisäksi suustani karkasi pari aitoa riemunkiljahdusta tunnistaessani lempikappaleideni alkutahdit! Bändi osasi selvästi kommunikoida yleisön kanssa ja yllyttää heitä revittelemään yhä hurjemmin. Minäkin pääsin todistamaan laulaja Tonylle tuntevani Fullmoon-kappaleen sanat sekä osaavani vaihtaa hevitervehdyksiä ja nakella tukkaani hänen kanssaan! Pidin erityisesti laulajan tavasta lausua sanat selvästi ja ”näytellä” laulunsanojen mukana: Kappaleessa Losing my Insanity lauletaan ”I’m the king of this land on the palm of your hand”. Ennen laulamista Tony piteli kättään kruunun tavoin, minkä jälkeen hän osoitti lattiaa ja omaa kättään. Mikäli joku yleisössä unohti laulun sanat, hän pääsi takaisin kärryille katsomalla käsimerkkejä tai lukemalla sanat laulajan huulilta. Keikan kohokohtana onnistuin ”häiritsemään” laulaja Tonyn keskittymistä koko loppukeikan ajan: Virallisten keikkakuvaajien avulla toimitin lavalle pienen kannellisen laatikon, jonka laulaja huomasi keikan alkupuolella. Laulaja jatkoi keikkaa paketista välittämättä, mutta laatikon saamat lukuisat vilkuilut, potkimiset ja ohikulkemiset paljastivat laulajan kihisevän uteliaisuudesta raottaa laatikon kantta. Myöhemmin Tony siirsi laatikon lavan takaosaan ja totesi mennessään: ”Jaahas, täällä näyttäisi olevan lahja meille…” Keikan jälkeen Tony suunnisti suoraan laatikon luo, mutta valitettavasti Elias (kitaristi) oli ehtinyt napata laatikon takahuoneeseen paria minuuttia aikaisemmin. Laatikon sisältö noteerattiin myöhemmin bändin virallisessa kiertueblogissa, mistä olin kieltämättä hieman otettu ;)

Lennän maanantain ja tiistain välisenä yönä Lontooseen, mistä jatkan matkaani kohti Helsinkiä. Viikonloppuni menee lähes kokonaan pakkaamisessa, minkä lisäksi juhlistan viimeistä iltaani Torontossa käymällä katsomassa Lars von Trierin ohjaaman Melancholia-elokuvan suurelta valkokankaalta. Tapasin elokuvan päätähden Kiefer Sutherlandin heti ensimmäisenä viikonloppunani Torontossa, joten upea matkani päättyy samoissa tunnelmissa kuin se alkoikin.

Hyvää joulua, työtä ja yhdessäoloa!

Kaupungin ja kauppojen joulukausi avattiin virallisesti pari viikkoa sitten ja tällä viikolla asukkaat seurasivat perässä. Jouluvalot ja –koristeet ilmestyivät talojen kuisteille ja varsinkin pimeän laskeuduttua värikkäät vilkkuvat jouluvalot valaisevat kadut kauniisti. Jotkin pihoista on koristeltu vain yksinkertaisilla koristeilla, mutta joidenkin eteen on nähty selvästi vaivaa. Eräässä talossa oli ”tunnelirakennelma”, joka johdatti kulkijat kadulta talon ovelle. Rakennelman ympärille oli kasattu valoja, jotka sytytettiin vilkkumaan värikkäästi illalla. Joulu näkyi myös katukuvassa: Viikon aikana järjestettiin lukuisia joulutoreja, joista oli mahdollista ostaa uniikkeja joululahjoja (käsitöitä, koriste-esineitä ja itse tehtyjä makeisia ja leivonnaisia). Myös ostoskeskukset täyttyivät joululahjoja hankkivista ihmisistä.

Vietin toiseksi viimeisen työviikkoni lastenosastolla. Halusin työskennellä kyseisellä osastolla, koska mielestäni en ollut viettänyt tarpeeksi aikaa siellä oppiakseni tuntemaan osaston työtavat. Osastolla työskennelleet virkailijat olivat hyvillään saadessaan minut käyttöönsä, koska heillä oli lukuisia työn alla olevia projekteja. Autoin parin näyttelyn valmistelussa, joiden teemoina olivat nallejen teekutsut ja talvi. Talvinäyttelyä varten kävimme ostamassa yhden virkailijan kanssa tekolunta, talviaiheisia postikortteja ja pehmolumiukon läheisestä dollarikaupasta. Lisäksi tarkistin neljä laatikollista vauvojen kuvakirjoja (olivatko puhtaita, ehjiä ja turvallisia vauvoille? Mikäli kirjoissa oli jotain vikaa, laitoin ne erilliseen laatikkoon tai puhdistin ne) ja hyllyllisen satutuokiomateriaaleja. Satutuokionuket oli lajiteltu satujen nimien mukaisiin kansioihin ja tehtävänäni oli tarkistaa, että oikeat nuket löytyivät oikeista kansioista. Tarina- ja vauvatuokiossa autoin tuokioiden valmisteluissa ja innostin lapsia leikkimään mukana. Tuokion jälkeen jaoin lapsille tarroja ja tarvittaessa lepertelin pikkuisille :)

Pääsin myös vierailemaan Toronto Public Libraryn bibliografisella osastolla, missä hankitaan ja käsitellään kaikkiin Toronton yleisiin kirjastoihin tulevat uutuusmateriaalit. Kirjastoalan opiskelijana vierailu oli ikimuistoinen kokemus ja oli kiehtovaa nähdä osaston toimintaa käytännössä. Osastojohtajien esittelyä kuunnellessa ja työntekijöiden uurastusta katsellessa tuntui käsittämättömältä, millaisella vauhdilla kaiken tulee tapahtua: Uutuuskirjan saavuttua nide pyritään saamaan ulos kirjastoihin alle viidessä päivässä ja tänä aikana aineisto pitää kirjata saapuneeksi, luetteloida, tarroittaa, tarkistaa mahdolliset varaukset ja lähettää oikeaan kirjastoon. Osastojohtajat mukaan lukien rakennuksessa työskentelee noin sata ihmistä ja koska viikoittain saapuu parhaimmillaan tuhansia käsiteltäviä niteitä, osastolla pitää melkoista kiirettä! Monikulttuurisena kaupunkina kirjastoihin tulee monenkielisiä aineistoja eikä kirjastoista luonnollisesti löydy kaikkien kielien taitajia. Tästä johtuen suomalaisen kirjasto-opiskelijan vierailu oli varsinainen onnenpotku luettelointiosastolle, koska heillä oli luetteloitavana kolme suomenkielistä kirjaa eikä kukaan osannut sanaakaan suomea. Minua pyydettiin vilkaisemaan kyseisiä teoksia ja kuvailemaan kirjojen sisältöä. Teoksista kaksi oli sanakirjoja ja yksi oli säveltäjä Rauno Lehtisen elämäkerta. Luonnollisesti luetteloijat olivat äärimmäisen kiitollisia avustani :)

Aikani Torontossa alkoi vedellä viimeisiään, joten vietin paljon laatuaikaa kämppisteni kanssa. Kävimme yhdessä jouluostoksilla hankkimassa joululahjoja ystäville ja sukulaisille ja toimimme toistemme makutuomareina. Paria poikkeusta lukuun ottamatta sain hankittua kaikki suunnittelemani joululahjat, minkä lisäksi hemmottelin myös itseäni. Ostin elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi myös ainoan oikean luksusvaatteen, jonka perään olin katsellut koko syksyn ajan. Normaalisti en ehkä olisi maksanut moista hintaa ko. vaatteesta, mutta koska vaate tuntui mukavalta ja istui hyvin päälle, päätin repäistä tämän yhden kerran ;) Kävimme myös keilaamassa kaveriporukalla ja illan aikana tehtiin useita onnistuneita kaatoja. Seinänaapurini onnistui tekemään kolme täyskaatoa peräkkäin eikä kukaan käsittänyt, miten hän teki sen!! Harmiksemme hän ei onnistunut toistamaan temppua uudelleen :) Minä ja kämppikseni saimme kutsun ecuadorilaiseen iltaan, missä oli tarjolla perinteistä ecuadorilaista ruokaa, musiikkia ja seuraa. Monikulttuurisuudesta innostuneena lähdin juhliin pää kolmantena jalkana enkä katunut päätöstäni hetkeäkään. Tilaisuudessa vallitsi mahtava tunnelma ja illan aikana vaihdettiin ties kuinka monta poskisuudelmaa. Meille tarjottiin perinteistä ecuadorilaista kaneli-sokeri-rommijuomaa, jonka sanottiin olevan hyväksi vilustuneelle. Huonoksi onnekseni kyseiseen juomasatsiin oli lisätty liikaa rommia, mikä sai silmäni vuotamaan. Ecuadorilainen kaverini nauroi reaktiolleni ja vitsaili minun kannattavan tilata kyseistä juomaa toistekin! Tilaisuudessa soitettiin eteläamerikkalaista musiikkia livenä ja levyltä. Minuakin houkuteltiin tanssilattialle, mutta kieltäydyin sinnikkäästi kutsusta. Vastarintani kesti Juanesin La Camisa Negraan asti, jolloin pomppasin salamana tuolistani ja seurasin partneriani parketille. Tämän jälkeen minut nähtiin tanssilattialla useaan otteeseen, mutta yrityksestäni huolimatta en onnistunut pyörittämään lanteitani aitojen latinojen tavoin. Tämä herätti hilpeyttä pöytäseurueessa, mutta juhlimista seuraavana aamuna tervehtinyt särky todisti minun tehneen ainakin jotain oikein ;D

Ystävien avulla kiipeää korkeammalle

Työviikolla tein pääsiassa kahdenlaisia työtehtäviä: parina päivänä työstin jälleen kanadalaisia kirjastoja käsittelevää kouluprojektiani, mikä otti tällä viikolla huimia edistysaskeleita. Pomoni suunnitelma herätellä kanadalaisia kollegojaan tuotti tulosta ja sain valtavasti vastauksia tutkimusprojektiani varten laatimaani kyselyyn. Kanadasta löytyy muistaakseni kymmenen provinssia ja jokaisella provinssilla on oma kirjastojärjestönsä. Pomoni antoi minulle listan näiden kirjastojärjestöjen puhelinnumeroista ja kehotti minua soittamaan kyseisiin kirjastojärjestöihin pyytääkseni apua tutkimukseeni liittyen. Puhelimella soittaminen oli hauskaa, mutta valitettavasti tutkimustani varten hakema menestys oli hyvin vaihtelevaa. Yhdessä järjestössä oltiin äärimmäisen kiinnostuneita tutkimuksestani, parista numerosta ei vastattu ollenkaan ja jätin useita soittopyyntöjä puhelinvastaajiin. Odotamme nyt jännityksellä, onnistummeko saamaan Toronton lisäksi muita yleisiä kirjastoja mukaan tutkimukseen… Haastattelin myös kahta Toronto Public Libraryn johtotehtävissä olevaa henkilöä tutkimukseni merkeissä ja haastattelun lopuksi sain lahjaksi työntekijöiden velvollisuuksia ja oikeuksia esittelevän kirjan, mistä oli valtavasti apua tutkimuksessani.

Projektini lisäksi avustin tietokirjallisuus-lukupiirissä ja senioreiden tietokonekurssilla. Tavallisesta tietokonekurssista poiketen seniorikurssilla oli keksi- ja kahvitarjoilu, minkä lisäksi kurssille sai tulla ja sieltä lähteä mielensä mukaan. Tästä johtuen tällaisella kurssilla avustaminen oli uudenlainen ja mielenkiintoinen kokemus! Pyynnöstäni pomoni järjesti minut tutustumaan lukemisvaikeuksista kärsiville lapsille suunnattuun Leading to Reading- ohjelmaan, missä vapaaehtoistyöntekijä ja lapsi tapaavat viikoittain lukemisen ja leikkien/pelien merkeissä. Pääsin tarkkailemaan yhtä tapaamiskertaa sivusta, mutta tapaamisen lopuksi kyseinen lapsi haastoikin minut shakkimatsiin! Lapsi tarjosi kunnon vastuksen ja ottelu päättyi tasapeliin :)

Kanadalaiset ovat fanittamisen mestareita. Viikonloppuna Torontossa konsertoi useita nimekkäitä kanadalaisia, kuten Justin Bieber, Carly Rae Jepsen ja Simple Plan (CRJ toimi sekä Bieberin että SP:n lämppärinä). Justin Bieberin esiintyminen Rogers Cenrte-stadionilla sai kaupungin ydinkeskustan täysin sekaisin: Useita tunteja ennen porttien avaamista kadut tulvivat violettiin ja valkoiseen pukeutuneista pikkutytöistä, joiden Boyfriend- ja Baby-laulu kuului useiden kortteleiden päähän. He jopa onnistuivat tukkimaan kaksi vilkasta katua! Paras oli kuitenkin konserttipaikalle ajanut valkoinen limusiini, joka pysähtyi hetkeksi liikennevaloihin. Auton odottaessa lupaa jatkaa matkaansa auton takaosassa ollut ikkuna avautui, ikkunasta ilmestyi kolmen noin 12-vuotiaan tytön päät ja he lauloivat täydestä sydämestä Bieberin As long as you love me- kappaletta! Tämä veti kadulla liikkuneet ohikulkijat täysin sanattomiksi ja auton mentyä joku totesi: ”Wau, he ovat todellisia faneja!”

Simple Plan-bändi vieraili sunnuntaina Chapters Indigo-kirjakaupassa, sillä bändistä kertova tietokirja ilmestyi viime kuussa. Bändi jakoi nimikirjoituksia kirjoihin, cd-levyihin ym. fanituotteisiin sekä poseerasi fanien kanssa valokuvissa. Nimmarikeikan jälkeen bändi esiintyi Toronton Air Canada Centressä pidetyssä suurkonsertissa. Sain tietää nimmarikeikasta vasta torstai-iltana eikä tapahtumaan osallistumista tarvinnut miettiä sekuntiakaan. Bändiä viisi vuotta fanittaneena tapaaminen oli todellinen unelmien täyttymys eikä muisto laulaja Pierre Bouvierin kanssa otetusta fanikuvasta taida unohtua aivan äkkiä! Bändin jäsenet olivat hauskoja, iloisia ja  leikkisiä, minkä lisäksi vieraan aksenttini tunnistaneet kitaristit halusivat heittää yläfemmat Suomi-tytön kanssa :D Soittajat kiittelivät kotimaatani hyvänä keikkapaikkana, minkä lisäksi sain kuulla muutaman sanan ruotsia! Fanijonossa vallitsi hyvä tunnelma ja edelläni jonottanut fani oli onnistunut houkuttelemaan myös äitinsä mukaan fanitapaamiseen. Äiti oli äärimmäisen innostunut kuullessaan minun näkevän lempibändini ensimmäistä kertaa livenä ja jonottaessamme hän varmisti usein minun muistavan hengittää, jotten pyörtyisi astuessani kanadalaisrokkareiden eteen :) Äiti tarjoutui myös ottamaan minusta yhteiskuvan Pierren (laulajan) kanssa, mutta kirjakaupan henkilökunta hoiti tämän tehtävän.

Viikko 11. Eurooppalaisena, ehdottomasti sekoitettuna.

”Harjoitteluasi on jäljellä enää kolme viikkoa.”

Vaikka olin tiedostanut tämän tosiasian jo kauan, todellisuus iski suoraan vasten kasvoja pomon lausuttua nämä sanat ääneen. Harjoittelujaksoni Torontossa alkaa lähestyä loppuaan ja näiden reilun kahden kuukauden aikana olen oppinut valtavasti uusia asioita ja saanut paljon ajattelemisen arvoisia asioita kirjastotyöskentelyyn liittyen. Lisäksi harjoittelukirjastoni toimintatavat ja säännöt ovat tulleet jo niin tutuiksi, että minulle annetut työtehtävät sujuvat rutiinilla. Tehtävää on vielä jäljellä, mutta pysytään vielä hetki tässä viikossa.

Tätä viikkoa voisi kutsua ”eurooppalaiseksi viikoksi”, koska eurooppalaisuus näkyi sekä töissä että vapaa-ajalla. Avustin paikallisten sotaveteraanien kokouksessa, missä vierailevaa luennoitsijaa ja kirjastolaisia lukuun ottamatta kaikki olivat brittejä. Minut esiteltiin veteraaneille ja kuullessaan minun olevan eurooppalainen he halusivat tietää, missä päin Lontoota opiskelen kirjastoalaa :) Luennoitsija oli tutkinut ja kirjoittanut kirjan I maailmansodan ilmavoimissa palvelleista naisista ja hän kertoi kokouksessa tutkimuksestaan. Hänen esitelmänsä ja näyttämänsä valokuvat olivat kiinnostavia, mutta minua häiritsi suunnattomasti hänen tapansa leuhkia saavutuksillaan. Tottakai oli hienoa kuulla, että hän oli päässyt haastattelemaan korkea-arvoisia sotakouluttajia, voittanut kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja ja päässyt antamaan yhden kopion kirjastaan itse Englannin kuningatar Elisabethille+saanut henkilökohtaisen kiitoskirjeen Hänen Majesteetiltaan, mutta liika oli liikaa.

Toronto on elokuvaharrastajan paratiisi, sillä täällä järjestetään elokuvajuhlia toisensa perään. Tällä viikolla kaupungissa pidettiin Euroopan Unionin elokuvajuhlat, missä esitettiin Euroopan Unionin jäsenmaissa tehtyjä elokuvia. Suomea edusti saunaelokuva Miesten Vuoro, joka oli mielestäni puhutteleva ja hienosti tehty. Mukana oli myös huumoria ja varsinkin teuvalainen puhelinkoppisauna sai katsojat ulvomaan naurusta. Katsoessani elokuvaa en voinut välttyä ajatukselta, että tämän nähtyään kanadalaiset pitävät suomalaisia täysin kajahtaneina :D

Eurooppalaisilla ja varsinkin briteillä on yksi erityinen ylpeydenaihe: 007 James Bond. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisen Bond-elokuvan ilmestymisestä ja juhlavuoden kunniaksi Torontossa oli esillä James Bond-aiheinen näyttely. Näyttelyssä oli esillä elokuvissa käytettyjä esineitä, laitteita, pukuja ja pienoismalleja sekä valokuvia ja piirroksia elokuvien tuotantoprosessista. Osallistuin näyttelyssä pidetylle opastetulle kierrokselle, jolla kerrottiin mielenkiintoisia faktoja Ian Flemingiin (James Bondin luoja), Bond-elokuviin ja näyttelijöihin liittyen. Tiesittekö esimerkiksi, että 007 on seikkaillut yli 160 maassa ja syntynyt yhden passin mukaan Berliinissä? Näyttelijöiden smokkeja katsoessani ällistelin, ovatko Javier Bardem ja Timothy Dalton oikeasti noin pitkiä (Daltonin smokin housunlahkeet oli kääritty reilusti ylös) ja Daniel Craig noin hoikka (Casino Royalessa nähty puku olisi ollut minulle vain 2-3 numeroa liian iso!!)… Kaikista näyttelykohteista yksi oli selvästi ylitse muiden: James Bond-elokuvat tunnetaan hauskoista vekottimista, kuten räjähtävistä kynistä ja termospullon näköisistä kaasusäiliöistä. Näyttelyssä oli esillä kymmenkunta elokuvissa nähtyä alkuperäisesinettä ja –pienoismallia, joten olin vähällä hyppiä riemusta löytäessäni oman suosikkilaitteeni näiden näyttelyyn valittujen esineiden joukosta! Näyttelyn jälkeen kävin katsomassa tuoreimman Bond-elokuvan Skyfallin, joka oli mielestäni todella hyvä. Pidin erityisesti elokuvan tavasta käyttää vanhoista Bondeista tuttuja elementtejä, kuten huumoria ja tuttuja hahmoja. Harmikseni hauskat vekottimet oli jätetty vähemmälle huomiolle, minkä Q perusteli sanomalla:

"Mitä odotit? Räjähtävää kynääkö? Olemme jo ohittaneet nuo ajat."

Elokuvan jälkeen vertailimme vuokraisäntäni kanssa mielipiteitämme Bond-elokuvista ja näyttelijöistä. Keskustelun edetessä esitettiin väistämätön kysymys lempibondistani ja kuullessaan kyseisen näyttelijän nimen keskustelukumppanini totesi: ”Sinähän pidät todella hyvännäköisestä ja miehekkäästä näyttelijästä!” ;)

Niks naks! Tööt tööt! Kaboom!

Joulu saapui virallisesti Torontoon ja on uskomatonta, että tämä tapahtui vain muutamassa päivässä. Palattuani takaisin Torontoon Montréalissa viettämäni viikonlopun jälkeen huomasin jouluvalojen ja –koristeiden vallanneen Toronton kadut ja kauppojen näyteikkunoiden saaneen jouluisemman ilmeen, minkä lisäksi katusoittajat olivat alkaneet soittaa Petteri Punakuonoa ja Rekiretkeä. Lauantaina oli kaupungin virallinen joulunavaustapahtuma Cavalcade of Lights, missä esiintyi paikallisia popartisteja, käytiin kuvauttamassa itsensä kanadalaisen jalkapallon Grey Cup-pystin kanssa ja nähtiin huikea vartin kestänyt ilotulitus-show. Ilotulituksen kohdalla korostan sanaa ”show”, koska kyseessä ei ollut tavallinen raketti-ohjelmanumero: Ilotulituksen aikana kaiuttimista soi dramaattinen elokuvamusiikki, raketit ammuttiin taivaalle musiikin tahdissa samanaikaisesti kaupungintalon juurelta ja katolta ja show’n aikana liekehtivällä tuolilla istunut mies liisi vaijeria pitkin kaupungintalon edessä olevan aukion yli! Sunnuntaina nähtiin perinteinen jouluparaati, mihin osallistui lähes sata organisaatiota, yhteisöä ja koulua. Paraatissa nähtiin kaikkea mahdollista soittokunnista hopeisiin joutseniin ja käveleviin kahvikuppeihin ja pelihahmoihin! Kaksituntisen paraatin lopuksi paikalle ilmestyi itse joulupukki porojen vetämässä reessä ja toivotti kaikille hyvää joulua.

Jouluporoja ja -reki Toronton keskustassa

Hauskuus jatkui myös töissä, sillä avustin mm. insinööreille pidetyllä internet-tiedonhakukurssilla ja pääsin kirjastoauton kyytiin. Pyyntö avustaa koulutustilaisuudessa tuli vain päivän varoitusajalla, mutta koska kyseinen ajankohta oli merkitty minulle vapaaksi, se sopi hyvin aikatauluuni. Kurssin opettaja oli äärimmäisen kiitollinen avustani, koska kurssille odotettiin kahtakymmentä osallistujaa ja hän olisi joutunut muussa tapauksessa valmistelemaan tietokoneluokan ja huolehtimaan osallistujista yksin. Lyhyesti sanottuna minä huolehdin käytännön järjestelyistä (tietokoneille kirjautuminen ja sammuttaminen tunnin jälkeen, tuolien järjestäminen valmiiksi, osallistujien avustaminen ongelmatilanteissa), jolloin opettaja pystyi keskittymään luentonsa valmistelemiseen ja pitämiseen. Kirjastoautossa toimin niin ikään varsinaisen virkailijan assistenttina eli hoidin kirjojen lainausta ja palautusta sekä hyllytin palautettuja aineistoa. Tällä kirjastoautoreitillä matkustimme kaupunginosaan, missä asui paljon venäläisiä. Kirjastoauton kuljettajana toimineen virkailijan mukaan on äärimmäisen tärkeää huomioida kirjastoautossa asioivat asiakkaat ja tehdä heidän olonsa mukavaksi, joten kielitaidostani oli hyötyä tässä suhteessa. Venäjää jonkin verran osaavana hyödynsin kielitaitoani vastaamalla asiakkaille mahdollisuuksien mukaan heidän omalla kielellään, mistä monet olivat todella otettuja. Kuullessaan minun olevan Suomesta muutamat asiakkaat esittelivät vastaavasti heidän omaa Suomi-tietämystään :)

Värikkäitä kuutioita Ontarion tiedekeskuksen pihalla

Sanonnan mukaan leikkivä lapsi on terve lapsi eikä hauskuudessa mitattuna taida olla tiedekeskuksen voittanutta leikkipaikkaa. Vierailin kuluneella viikolla Ontarion tiedekeskuksessa, missä oli meneillään mm. avaruutta, urheilua ja ihmiskehoa esitteleviä näyttelyitä. Näyttelyitä kiertäessä opin paljon uusia asioita, mutta erityisesti kaksi ajatusta jäivät mieleeni: Täyttäessään 50 vuotta ihminen on kävellyt neljä kertaa edestakaisen matkan New Yorkista Sydneyyn. Lisäksi ihmisen muistia verrattiin valtavaan holviin, jolla on portinvartija. Holvi on ääriään myöten täynnä muistoja ja ajatuksia, mutta portinvartija päättää, mitkä näistä muistoista pääsevät pois holvista eli mitkä asiat on syytä muistaa tietoisesti. Mikäli tämä teoria pitää paikkansa, olisi mielenkiintoista tietää millä kriteereillä oma portinvartijani valikoi muistamisen arvoisia asioita ;)

Edellisestä hiusteni leikkaus- ja värjäyskerrasta oli kulunut jonkin aikaa, joten oli aika asioida parturissa. Tiettyyn hiusmalliin tottuneena ja pitkät luonnollisen ruskeat hiukset omaavana parturin tuoliin istahtaminen hirvitti, koska parturilla oli voimakas vieras aksentti ja hän halusi värjätä hiukseni voimakkaan punaisiksi. En ollut varma, käsittikö parturi toiveeni hiusmallista ja –väristä oikein (olisiko minulla lähtiessäni irokeesi tai vaaleanpunaiset hiukset), mutta päätin ottaa riskin ja luottaa parturin näkemykseen. Riskinotto kannatti, sillä leikkauksesta tuli tismalleen haluamani ja uusi hiusväri näytti UPEALTA! Parturi leikkasi hiuksiani juuri sopivasti ja vaaleanruskeat hiukset peittyivät punaisenmustan värin alle (kaukaa katsottuna hiukseni näyttävät lähes mustilta, mutta valo paljastaa niiden olevan todellisuudessa syvänpunaiset). Muodonmuutokseni huomattiin myös töissä, sillä parturointia seuranneina päivinä yksikään työkaveri ei ohittanut minua kehumatta uutta lookiani. Tapasin pomoni hänen mennessään lounaalle ja nähdessään minut hän osoitti päätään ja sanoi: ”Rakastan hiuksiasi!”

"Anteeksi, minä vasta oppia sinun kieli"

Teknologian yleistyessä erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen tunteminen alkaa olla välttämättömyys eri ammateissa. Osallistuin tällä viikolla kahdelle teknologiakurssille, joista toisella esiteltiin keinoja opettaa kirjastoasiakkaille internetin ja erilaisten laitteiden käyttöä ja toisella sukellettiin videopelaamisen ihmeelliseen maailmaan. Molemmilla kursseilla käsitellyt asiat olivat suurimmaksi osaksi tuttuja entuudestaan, koska olin suorittanut koulussa kirjastopedagogiikan kurssin ja peliteollisuus oli tuttua oman harrastuneisuuden pohjalta. Kursseille osallistuminen ei ollut kuitenkaan ajantuhlausta, sillä opin käyttäjäkurssilla muutamia tehokkaita keinoja edistää uusien opittujen taitojen muistamista (joita voin hyödyntää myös omassa opiskelussani!) ja pelikurssilla pääsimme askartelemaan pienissä ryhmissä oman sotapelin. Piirsimme suurelle paperiarkille saaria ja saarten ympärille erikokoisia vyöhykkeitä. Kullakin pelaajalla oli kaksi meri- ja yksi maapelinappula, joilla pystyi liikkumaan ja ampumaan eri etäisyyksiä. Pelin ideana oli hoidella muut vastustajat, jolloin viimeisenä selviytynyt pelaaja voitti. Pelikierrosten edetessä muutimme pelin sääntöjä kurssin ohjaajan antamien ohjeiden perusteella ja tällä tavoin huomasimme käytännössä sääntöjen muuttamisen vaikutuksen pelin etenemiseen tai vaikeusasteeseen. Olin aluksi todella surkea pelaaja ja minut hoideltiin heti pelin alussa, mutta tajuttuani pelin idean tarjosin muille ryhmäläisille kunnon vastuksen ja pelaaminen oli hauskaa! Toisaalta hauskuus taitaa olla pelaamisen pohjimmainen tarkoitus? ;)

Kerroin viime viikolla kiinnostuneeni e-kirjoista ja halunneeni oppia niistä lisää. Tapasin kuluneella viikolla Toronto Public Libraryn e-kirjojen hankinnasta vastaavan henkilön, joka tutustutti minut e-kirjojen ja lukulaitteiden ihmeelliseen maailmaan. Tapaamisen aikana opin, mistä e-kirjoissa on kysymys, miten ne toimivat käytännössä ja millaisia ongelmia e-kirjojen kirjastokäyttöön liittyy. Virkailija esitteli minulle kirjaston e-kirjojen valinta- ja hankintaprosessia sekä näytti, miten lukulaite toimii. Lisäksi hän tehosti oppimistani lainaamalla minulle iPadin viikonlopun ajaksi, jotta voisin leikkiä ja tutustua laitteeseen ja e-kirjojen lukemiseen kaikessa rauhassa! Luonnollisesti vietin monta rattoisaa tuntia leluni parissa ja tämän jälkeen ymmärrän sähköisen lukemisen suosiota hieman paremmin. Virkailijan mukaan kustantajat eivät halua luovuttaa e-kirjoja kirjastokäyttöön myyntilukujen laskemisen ja pirastismin pelossa, mutta onko pelko aiheellinen?

Montréalin keskusta Montréal Towerista nähtynä

Matkustin viikonloppuna kolmeksi päiväksi Kanadan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Montréaliin, mistä vihjasin teille viime viikolla. Saarella sijaitsevaa kaupunkia kutsutaan lempinimellä ”Kanadan Pariisi” (kaupungissa on satoja pieniä ja idyllisiä kahviloita) ja se tunnetaan mm. Pilanpäiten-kujeilijoista, Cirque du Soleil- sirkuksesta ja Simple Plan-bändistä. Asuin matkan aikana pienessä ja viihtyisässä hotellissa Mont Royalin kaupunginosassa ja kyseessä oli puhtaasti virkistysmatka. Harjoittelupomoni käskystä olin reilusti turisti ja kävin katsomassa turistinähtävyyksiä, räpsin lukemattomia kuvia ja ostin kassikaupalla matkamuistoja. Kolmen (tai paremminkin kahden) päivän aikana näin mm. Montréalin kaupungintalon, Basilique de Notre Dame- katedraalin, Quebecin provinssin kansalliskirjaston Grande bibliothèquen (joka nimensä mukaisesti oli VALTAVA!), McGillin yliopiston ja kuljin Vanhan Montréalin (Vieux-Montréal) kaduilla. Lisäksi kävin Sum41 ja Soundsationin yhteiskeikalla Metrópolis-klubilla, minkä päätteeksi ostin Sum41-bändin kokoelmalevyn. Vierailemistani kohteista kaksi oli selkeästi ylitse muiden: Place Jacques Cartier-aukio ja Olympiapuisto. Aukiolla kuvattiin Taking lives- elokuvan kohtaus, jossa Hart-niminen roisto pakenee poliiseja ja eksyttää heidät tällä kyseisellä aukiolla. Olympiapuistossa vierailin Montréal Towerissa ja osallistuin stadionilla pidetylle opastetulle kierrokselle. Jopa 60 000 henkeä vetävä stadion oli vaikuttava näky ja oli mielenkiintoista kuulla, että tornin ja stadionin arkkitehtuurit tukevat toisiaan. Kun oli kyse urheilusta, en lakannut kuulemasta ylistyksiä Helsingin olympialaisista, Saku Koivusta ja Lasse Virenistä :) Muista Kanadan provinsseista poiketen Quebecissa ja Montréalissa pääasiallinen kieli on ranska: 70%kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään ranskaa ja lähes kaikki kaupungissa olevat kyltit ovat pelkästään ranskaksi. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää, koska kaupungissa pärjää helposti kouluranskalla (vaikka kielitaito olisi säälittävän surkea, montréalilaiset arvostavat hyvää yritystä. Nimim. "kokemusta on!") ja tarpeen vaatiessa myyjät, oppaat, virkailijat ym. vaihtavat keskustelukielen englanniksi.

Montréal Tower ja olympiastadion

Aamainen hotellilla

Valonpilkahduksia synkkyyden keskellä

Johtuiko lie keskiviikkona vietetystä Halloweenista, että kulunut viikko oli synkkä ja tapahtui paljon ikäviä asioita. Viikon pääuutinen oli Pohjois-Amerikan itärannikolla riehunut Sandy-myrsky, joka aiheutti vakavia tuhoja varsinkin New Yorkissa. Torontolaisia varoitettiin alkuviikolla jopa 80-100 km tuntinopeudella puhaltavasta tuulesta, mutta myrskystä selvittiin huomattavasti helpommalla: Kaatosateet piinasivat kaupunkia 3-4 päivää putkeen ja tuuli tavallista enemmän, mutta ihmisvahingoilta säästyttiin eikä puita katkeillut. Toinen keskustelua herättänyt tapaus sattui tiistaina, kun isäntäperheeni kotikadulla tapahtui vakava välikohtaus, joka päättyi ikävään lopputulokseen. Satuin palaamaan töistä kotiin muutama minuutti tapahtuneen jälkeen, joten näin lopputuloksen omin silmin. Videopelien ja elokuvien sanotaan totuttavan meidät kaikenlaiseen pahuuteen, mutta todellisuus on jotain aivan muuta. Huono tuuri seurasi myös henkilökohtaisemmalla tasolla. Matkustin aamulla bussilla metroasemalle, mistä tarkoitukseni oli matkustaa harjoittelukirjastolle. Jostain kumman syystä bussikuski heitti kaikki matkustajat pihalle 2,3 km ennen metroasemaa ja koska muita busseja ei näkynyt mailla eikä halmeilla, minun oli pakko kävellä loppumatka bussipysäkiltä metroasemalle! Tästä johtuen myöhästyin töistä 15 minuuttia, mutta sain myöhästymiseni anteeksi selitettyäni tapauksen työkavereilleni.

Synkän vapaa-ajan vastapainoksi töissä oli hauska ja mukava viikko. Pääsin tutustumaan harjoittelukirjastoni kotipalvelu- ja kirjastoautotoimintaan, mikä kuulemani perusteella oli pitkälti samanlaista kuin Suomessa. Kirjastoautoja kutsuttiin Kirjastoauto ykköseksi ja kakkoseksi, jolloin kerroin suomalaisilla kirjastoautoilla olevan oikeat nimet. Virkailijoiden mielestä tämä kuulosti todella hauskalta ja he pohtivat, pitäisikö heidänkin järjestää nimikilpailu omille autoilleen ;) Tapaamisen lopuksi esittelyn pitänyt virkailija kutsui minut lounaalle ja sovimme, että pääsen mukaan kirjastoauton reitille nähdäkseni palvelua myös käytännössä. Autoajeluun on aikaa vielä pari viikkoa, mutta odotan kyytiä malttamattomana jo nyt :) E-kirjat ja lukulaitteet ovat huomattavasti yleisimpiä Kanadassa kuin Suomessa (metrossa arviolta joka kolmannella matkustajalla on lukulaite), joten halusin tutustua sähköisiin kirjoihin paremmin. North York Central Libraryssa järjestettiin Tech day- seminaari, jossa esiteltiin e-kirjoja ja lukulaitteita. Pääsimme myös kokeilemaan Sonyn ja Kobon lukulaitteita sekä iPadeja. Yllätyin erityisesti kuullessani, miten nopeasti lukulaitteiden hinta ja koko ovat kutistuneet: Vuonna 2007 lukulaitteet olivat 400 dollaria maksavia painavia järkäleitä, mutta nyt laitteita voi pidellä yhdellä kädellä ja hinta on ainoastaan 100-140 dollaria. Seminaarin perusteella omaksi suosikikseni nousi monipuolinen iPad ja minulla alkoi tehdä mieli hankkia tuollainen itselleni! Ajateltuani asiaa tarkemmin huomasin pettymyksekseni, ettei minulla taida olla tarpeeksi käyttöä iPadille… :/ Lisäksi avustin Writer in residence- tapahtumassa, missä aloittelevat kirjailijat saivat tuoda omia tekstejään tunnetun kirjailijan arvioitaviksi ja kävin seuraamassa kaksi vuotta remontissa olleen Brentwoodin kirjaston avajaisia.

Matkustan ensi viikonloppuna kolmeksi päiväksi ranskankieliseen Kanadaan, mikä vaikuttaa bloggaamiseeni. Lähden Torontosta perjantaiaamuna ja palaan takaisin myöhään sunnuntai-iltana. Tästä johtuen seuraava viikkoraporttini ilmestyy vasta maanantai-iltana tai aikaisin tiistaiaamuna Euroopan aikaa.

Tulipa hankittua hieman erilainen Halloween-kurpitsa... ;)

Tällä viikolla Toronton katukuvaan ilmestyivät Remembrance day- unikot (engl. Poppy), joilla voi osoittaa arvostuksensa kanadalaisia sotaveteraaneja kohtaan. Kukille ei ole määritelty tiettyä hintaa, vaan jokainen voi lahjoittaa keräykseen varallisuutensa ja omantuntonsa mukaan.

Kulttuuri luo kauniita muistoja

Harjoittelujaksoni Torontossa on nyt puolessa välissä ja täytyy todeta, että aika on kulunut todella nopeasti. Paljon on ehtinyt tapahtua ja olen oppinut paljon uusia asioita, mutta vielä on toiset 1,5 kk jäljellä. Henkilökohtaisen ja harjoittelukalenterin perusteella tiedossa on paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja kokemuksia, mutta kuulette niistä enemmän myöhemmin ;)

Sanalla ”kulttuuri” tarkoitetaan niin ihmisten etnistä taustaa (mistä he ovat kotoisin ja millaisia tapoja ja uskomuksia heillä on) kuin erilaisia taidemuotoja (teatteri, musiikki, kirjallisuus, kuvataide jne.) Tällä viikolla kulttuurin eri muodot näyttäytyivät sekä töissä että vapaa-ajalla. Työviikkoni oli sekoitus itsenäistä työskentelyä, käytännön kirjastotyötä ja osallistumista kirjaston monikulttuurisuustapahtumiin. Pomoni antoi minulle kolme päivää vapaata töistä, jotta pystyin työstämään ja hankkimaan tietoa erääseen mittavaan kouluprojektiin. Koska kyseinen projekti liittyi osaksi kanadalaisiin kirjastoihin, pomoni halusi auttaa minua: Hän pyysi minulta luvan kertoa työstäni hänen eri puolilla Kanadaa työskenteleville kollegoilleen, jolloin nämä voisivat auttaa minua hankkimaan tietoa, johon en luultavasti muuten pääsisi käsiksi. Kouluprojektini lisäksi palasin kahdeksi päiväksi liikkuvuusosastolle, mikä yllätti entiset työtoverit.

Toronto Public Library- kirjastoverkon kirjastoissa vietettiin LPS-päivää, mikä nimestään huolimatta kesti viikon. Lyhenne LSP tulee sanoista Library Settlement Partnership ja teemaviikolla juhlittiin kirjastojen ja maahanmuuttajajärjestöjen yhteistyötä. Vierailin tapahtuman tiimoilta kahdessa toimipisteessä eli Centennial Libraryssa ja Flemington Parkissa. Kohtalon oikusta Centennial sijaitsi vain viiden minuutin kävelymatkan päässä talosta, jossa asuin neljä vuotta sitten ollessani kielikurssilla Torontossa! Kirjastossa kerrottiin maahanmuuttajanuorille tarjolla olevista palveluista, kuten kielikursseista, oppilaitoksista ja vapaa-ajan aktiviteeteista. Juhlan kunniaksi tarjolla oli kakkua, keksejä, mehua ja kahvia :) Harjoittelijana pääsin kirjastonjohtajan pitämälle pienelle tutustumiskierrokselle kirjastoon ja yllätyin huomatessani kirjastossa olevan todella paljon venäjänkielistä materiaalia! Flemington Parkissa puolestaan vietettiin kyseisen kaupunginosan maahanmuuttajien yhteisöpäivää, missä minua ja turkkilaista luennoitsijaa lukuun ottamatta kaikki muut olivat kiinalaisia! Juontaja ja yleisö puhuivat keskenään kiinaa ja ainoana länsimaisena sain pienimuotoista erikoiskohtelua: Juontaja kävi tervehtimässä minua henkilökohtaisesti tapahtuman aluksi, juonnon aikana hän puhui jonkin verran englantia ja pahoitteli kaikkien kuullen joutuvansa puhumaan kiinaa ja lähtiessäni hän tuli kiittämään minua osallistumisestani. Ohjelmassa oli kiinalaisten tanssia ja laulua, minkä lisäksi turkkilainen luennoitsija tarjosi meille ns. Nooan vanukasta. Lisäksi voitin yleisölle pidetystä tietokilpailusta nallen! :)

Kulttuurin eri muodot näkyivät myös vapaa-ajalla. Torontossa tapaamani israelilainen ystävä palasi tällä viikolla kotimaahansa ja juhlistimme hänen lähtöään suuntaamalla Toronton yöhön. Luonnollisesti ystävää kiinnosti tietämykseni Israelista ja hän yllättyi erityisen paljon kuullessaan minun tuntevan Euroviisu-voittaja Dana Internationalin Diva-kappaleen! Kävin myös katsomassa Sotahevonen-näytelmän Princess of Wales Theatressa, mikä oli koskettava ja hienosti toteutettu. Suomalaisiin teattereihin verrattuna istumapaikat oli jaoteltu ”sektoreihin” ja paikalla olleet vahtimestarit ohjasivat katsojat oikeille paikoilleen. Lisäksi väliajalla teatterisaliin tuli jäätelö- ja karkkimyyjiä, jollaisia olin nähnyt ainoastaan sirkuksessa ja urheilutapahtumissa! Lauantaina puolestaan kävin kuuntelemassa kirjailija Paul Austeria, jota haastateltiin miehen uusimman teoksen Winter Journalin tiimoilta. Haastattelun jälkeen kirjailija tuli signeeraamaan kirjoja ja minäkin sain omistuskirjoituksen ja juttutuokion kirjailijan kanssa. Mies oli äärimmäisen hauska ja mukava ja tapaamisen lopuksi hän toivotti onnea ja menestystä tulevalle kirjastoammattilaiselle :)

Koti-ikävä, sinäkö siellä?

Tällä viikolla jatkoin saamieni Remembrance day- ja Halloween-näyttelyiden työstämistä. Sain nyt molemmat projektini esittelykuntoon, mikä oli hyvä asia. Myös muut kirjaston osastot kokosivat omia Halloween-aiheisia näyttelyitään ja sosiologian osastolla näyttelystä vastannut virkailija oli päästänyt luovuutensa valloilleen. Hän oli askarrellut kartongeista ja kreppipaperista kummituskartanon ja kummituksia, minkä lisäksi näyttelyssä esillä olleiden kirjojen päälle oli aseteltu ohuesta harsosta tehtyjä hämähäkin seittejä. Näyttely oli todella hieno ja kirjaston työntekijänä sain ottaa teoksesta muutamia kuvia, mutta valitettavasti en saanut lupaa julkaista kuvia netissä… :(

Osallistuin myös kahdelle kirjastoammattilaisille tarkoitetulle kurssille, joista toisella opittiin hakemaan tietoa Toronton kaupungin virallisilta nettisivuilta ja toisella juhlistettiin tarinoiden ja musiikin käyttöä kirjaston satutunneilla. Varsinkin Celebrating stories and songs- kurssi oli todella hauska ja mielenkiintoinen, sillä istumisen ja kuuntelemisen lisäksi pääsimme askartelemaan ja leikkimään laulujen mukana. Askartelimme pahvisista dollarikoteloista, askartelusilmistä ja –tupsuista hauskoja sorminukkeja, jotka toivat uutta väriä satutuntien pitämiseen. Askartelumateriaalit olivat todella halpoja ja nukkejen tekeminen helppoa, joten tällaisia sorminukkeja voi askarrella myös esim. kotona tai päiväkodissa ;)

Askartelimme kurssilla tällaiset hauskat sorminuket, joita voi käyttää mm. kirjaston satutunneilla. Lisäksi kuvaaja halusi olla pikkuisen ilkeä... :P

 Kurssilla käsiteltiin myös monikulttuuristen lasten kaksikielisyyden oppimista ja yhdessä asiassa olin hieman eri mieltä luennoitsijan kanssa. Luennoitsijan mukaan kotona pitäisi käyttää ainoastaan yhtä kieltä (vaikka molemmat vanhemmat puhuisivat äidinkielenään muuta kuin valtakieltä) ja opettaa valtakieltä koulussa, koska liian moni yhtä aikaa puhuttu kieli hämmentää lasta ja lapsi saattaa oppia vääränlaista kieltä. Olen kuullut monista tapauksista, missä äiti ja isä ovat puhuneet tyystin eri kieliä ja lapsi on kuullut kolmatta kieltä koulussa ja kavereiden kanssa. Tästä huolimatta lapsi on oppinut puhumaan kaikkia kolmea kieltä täysin normaalisti. Isäntäperheeni on elävä esimerkki tällaisesta ympäristöstä, sillä lapset puhuvat portugalia, ranskaa ja englantia täysin sujuvasti eikä heillä ole kuulemma ollut ongelmia kielten oppimisen kanssa.

Oltuani Kanadassa 1,5 kk havaittavissa oli ensimmäisiä merkkejä piilevästä koti-ikävästä. Käytän sanaa ”piilevä”, koska viihdyn erinomaisesti Torontossa enkä halua palata takaisin Suomeen aivan vielä ;) No niin, miten koti-ikäväni ilmeni? Sain perheeltäni Suomesta paketin, jossa oli sinivalkoiset villasukat ja yöpaita, jossa sinivalkoisella pohjalla oleva muumi halaa koivua. Lisäksi huolestuin huomatessani, että englannin puhumiseni alkoi takellella hieman. Vuokraisäntäni huolestui tästä ja myös harjoitteluohjaajani huomasi minun etsivän oikeita sanoja. Ohjaajallani oli tähän selitys, nimittäin hänen mukaansa olen puhunut vierasta kieltä niin paljon, että alan väsyä siihen ja se alkaa ottaa minusta yliotteen. Miten sitten voisin pitää taukoa englannista? Tuskin voin linnoittautua huoneeseeni ja sanoa: ”Lopetan nyt englannin puhumisen ja annan kielen levätä”. Työkaverini vinkistä vierailin myös Pohjois-Torontossa sijaitsevassa Suomi-kaupassa, jossa myytiin suomalaista designia (Marimekkoa, Iittalaa, Aarikkaa jne.) ja makeisia (Fazerin sinistä, lakritsia ja Marianne-karkkeja). Kun myyjät tunnistivat minut suomalaiseksi, he arvelivat minulle iskevän koti-ikävän lähdettyäni kaupasta. Kielsin tämän jyrkästi, mutta voitte arvata mitä tapahtui, kun avasin ostamani Fazerin sinisen suklaalevyn myöhemmin illalla…

Yhden kämmi on toisen onni

Kylmä ja sateinen syyssää saapui Torontoon, joten oli aika kaivaa esille pitkähihaiset neuleet ja paksummat sukat. Kiitospäivän vuoksi kirjastot olivat kiinni maanantaina, mutta tiistaina tapahtui sitäkin enemmän. Harjoitteluohjelmani mukaan minun olisi pitänyt vierailla Toronto Reference Libraryssa tiistaiaamuna, minkä jälkeen olisin työskennellyt loppupäivän harjoittelukirjastoni asiakaspalvelussa. Kalenterin laatijalle oli kuitenkin sattunut virhe, sillä todellisuudessa TRL- vierailu olikin iltapäivällä eikä minun olisi pitänyt työskennellä asiakaspalvelussa sinä päivänä. Virheestä huolimatta en kuitenkaan saanut aamupäivää vapaaksi, koska harjoittelukirjastossani tarvittiin ahkeria työntekijöitä hoitamaan jokaisen kirjastovirkailijan inhoamaa työtä: Tyhjentämään palautusautomaatin lajittelulaatikoita. Suomeksi tämä tarkoitti seuraavaa: Nappaa palautusautomaatin lajittelema kirja, kiikuta se oikealle osastolle menevään laatikkoon, nappaa uusi kirja ja jatka samaa rataa. Tavoitteena oli pitää laatikot mahdollisimman tyhjinä, jotta ne eivät tulvi kirjoista eivätkä laatikkoihin putoavat paksut kirjat riko samaan laatikkoon putoavia cd-levyjä. Pitkän viikonlopun aikana palautetuista aineistoista johtuen lajiteltavia kirjoja putosi laatikoihin jatkuvalla syötöllä, joten minun piti kirjaimellisesti juosta hiki hatussa pitääkseni laatikot tyhjinä. Muut kirjastovirkailijat naureskelivat juoksemiselleni ja huutelivat: ”Miten menee?”. Urakan jälkeen totesin, ettei tämän jälkeen ainakaan tarvitse lähteä lenkille…

Sain hoidettavakseni kaksi suurta projektia, sillä minun piti etsiä Kaatuneiden muistopäivään (Remembrance day) ja Halloweenin liittyviä teoksia. Kaatuneiden muistopäivänä muistetaan sodissa ja rauhanturvatehtävissä menehtyneitä kanadalaisia, joten minun piti etsiä Ensimmäiseen ja Toiseen maailmansotaan ja Korean sotaan sijoittuvia tai niistä kertovia kirjoja. Halloweeniin liittyen minun taas piti listata mahdollisimman pelottavia ja erilaisia kauhukirjoja. Projektien työstäminen oli mukavan haastavaa ja samalla tuli harjoiteltua tiedonhakua kirjaston tietokannasta.

Työskentelin toistaiseksi viimeistä viikkoa asiakaspalvelun ja liikkuvuuden osastolla, minkä jälkeen siirryn harjoittelukirjastossa muihin työtehtäviin. Viimeisen työpäivän kunniaksi työkaverit olivat järjestäneet minulle jymy-yllätyksen: He ojensivat minulle pienen punaisen lahjakassin, jossa oli onnittelukortti, Kanadan lipulla koristeltu muki, käsirasvaa kirjojen käsittelyn kuivattamien käsieni hoitamiseksi sekä pullonavaaja-avaimenperä. He olivat myös ostaneet suklaakeksejä juhlan kunniaksi. Menin täysin sanattomaksi yllättävästä lahjasta, joten yksi kirjastovirkailijoista varoitti: ”Nyt et ainakaan ala vollottaa!” :D

Torontossa ollessaan ei pääse potemaan koti-ikävää, koska Suomi ja suomalaisuus tulevat vastaan kaikkialla. Kävellessäni tällä viikolla Toronton keskustassa ja etsiessäni erästä tiettyä liikettä edelläni kulki kaksi naista, jotka puhuivat keskenään suomea! Käveltyäni jonkin aikaa heidän takanaan kiristin tahtiani ja ohittaessani heidät sanoin heille suomeksi: ”Anteeksi, mutta menen tästä ohi”. Naiset olivat häkeltyneitä kuullessaan minun puhuvan suomea ja lyhyiden esittelyjen jälkeen he kysyivät, haluaisinko tulla kahville heidän kanssaan! Toinen tapaus sattui elokuva- ja musiikkikaupassa: Myyjä etsi asiakkaalleen suomalaisbändi Sonata Arctican levyä, mutta hänellä oli vaikeuksia bändin nimen tavaamisessa (”Miten tämä nimi oikein kirjoitetaan?!”). Hyvätapaisena kansalaisena autoin miestä mäessä ja neuvoin, miten kemiläisylpeyden nimi kirjoitetaan oikein. Kiitettyään minua avusta myyjä halusi tietää, mistä olen kotoisin. Vastasin hänelle sanomalla olevani kotoisin samasta maasta kuin Sonata Arctica, jolloin myyjä huudahti innostuneena: ”WAU! Olet SUOMESTA!!” Ilmeisesti myyjä tunsi hakemansa bändin, vaikka oikea kirjoitusasu ei ollutkaan hallussa :)

Hyväkäytöksiset huomataan!

Kulunut viikko oli poikkeuksellisen mukava, sillä pääsin palvelemaan asiakkaita vauvasta vaariin eikä hankalia asiakkaita tullut vastaan. Pääsin seuraamaan kirjaston järjestämiä tarinatuokioita, joista toinen oli suunnattu alle 2-vuotiaille ja toinen 4-6-vuotiaille. Varmistaakseen harjoittelijan saavan mahdollisimman paljon irti tarinatuokioiden seuraamisesta minut laitettiin opiskelemaan lasten kielellisten taitojen kehittymisestä kertova tietokirja. Tämä oli todella tehokas oppimismenetelmä, sillä tarinatuokioiden aikana kiinnitin erityisen paljon huomiota kirjassa kerrottuihin seikkoihin ja aktiviteetteihin. Lisäksi toimin apuopettajana senioreille tarkoitetussa Internetin käytön perusteet-kurssilla ja tapasin kirjaston senioripalveluiden suunnittelusta vastaavan henkilön. Pääsin myös osallistumaan eri kirjavinkkausmenetelmiä esittelevälle luennolle, jolla lapsia ja nuoria houkuteltiin lukemaan kirjoja mm. erilaisten pelien, leikkien ja arvoitusten avulla. Oppimisen myötä kirjastotyö on jo niin tuttua, että osaan työskennellä ja neuvoa asiakkaita itsenäisesti. Minun on tarvinnut pyytää kokeneemman virkailijan apua yhä harvemmin, mutta varmuuden vuoksi toinen virkailija seuraa aina harjoittelijan tilannetta lähistöllä.

Varsinkin tällä viikolla huomasin, että erityisen kohteliaat ja hyväkäytöksiset ihmiset jäävät helposti mieleen. Päivystäessäni lastenosastolla kahden muun kirjastovirkailijan kanssa eräs tyytyväinen asiakas tuli tuomaan meille irtokarkkeja kiitokseksi saamastaan hyvästä palvelusta. Toinen esimerkki hyvästä palvelusta sattui ruokakaupassa: Vertaillessani kahta erilaista juustoa lähistöllä ollut myyjä tuli luokseni ja sanoi: ”Psst! Tämä juusto on parempaa…” Kolmantena esimerkkinä on mainittava torontolaisessa yökerhossa tapaamani nuori herrasmies, joka tarjosi Suomi-tytölle drinkin, huolehti tämän mukavuudesta ja turvallisuudesta illan ajan (katsoi, ettei isot ja ilkeät korstot töni liikaa tai kohtele epäasiallisesti) ja illan päätteeksi saattoi daaminsa bussipysäkille.

Ihmettelet varmaan, missä välissä tunnollinen kirjastoalan opiskelija on ehtinyt lähteä rilluttelemaan yökerhoon. Tarkempi selostus tulee tässä: Kanadassa juhlitaan tulevana maanantaina Kiitospäivää (Thanksgiving day), joka on alkujaan sadonkorjuun juhla. Juhlapäivän vuoksi suurin osa kaupoista ja liikkeistä on kiinni, mikä tarkoittaa tavallista pidempää viikonloppua. Juhlistin viikonloppua menemällä yökerhoon katsomaan konemusiikin suurta nimeä Armin van Buurenia. Vieraillessani Torontossa vuonna 2008 hollantilais-DJ esiintyi Torontossa viikko lähtöni jälkeen enkä ollut koskaan päässyt miehen Suomen-keikoille. Kuultuani van Buurenin tulevan jälleen Torontoon päätin, etten jätä tilaisuutta käyttämättä. Koska kyseessä on yksi maailman suosituimmista ja parhaimmista tiskijukista, Guvernment-yökerho oli ääriään myöten täynnä ja tanssilattialla oli välillä tukalan kuumaa ja ahdasta. Myös keikkalipun hinta oli levyjä pyörittäneen miehen maineen veroinen, mutta musiikin, tunnelman ja näkemäni valoshow’n jälkeen se oli todellakin jokaisen sentin arvoinen!

Sään viileneminen ja vanhojen lenkkareiden hajoaminen ovat selviä merkkejä siitä, että on aika asioida kenkäkaupassa :)

Arkielämän sankareita ja uusia haasteita

Tarkkailu- ja oppimisviikkojen jälkeen pääsin vihdoin kokeilemaan ”oikeaa” kirjastotyöskentelyä, sillä vietin tämän viikon asiakaspalvelussa ja lastenosastolla. Oli mukavaa päästä vihdoinkin työskentelemään ihmisten parissa ja kokeilla torontolaisen kirjastovirkailijan työtä käytännössä. Työtehtävät olivat aikalailla samoja kuin Suomessa eli vastasin asiakkaiden kysymyksiin ja tein tiedonhakuja, tein/uusin asiakkaiden kirjastokortteja, hyllytin, käsittelin saapuneita varauksia ja vastasin puhelimeen. Aineiston lainaus ja palautus tapahtuvat itsepalveluna, joten asiakaskohtaamiset liittyivät lähinnä halutun aineiston löytämiseen. Lastenosastolla sain mittavan projektitehtävän, jossa minun piti laatia lista kirjastosta löytyvistä kirjoista, jotka esittelevät erilaisia ammatteja 4-6-vuotialle lapsille. Tehtävä oli mielestäni hauska ja etsiessäni kirjoja hyllystä opin tuntemaan myös käytössä olevaa hyllyluokitusta.

Kohtasin viikon aikana useita mielenkiintoisia ihmisiä. Asiakaspalvelutiskillä kävi äärimmäisen vihainen asiakas, joka laittoi suomalaisen harjoittelijan asiakaspalvelutaidot todelliseen testiin. Toinen mieleen jäänyt asiakas oli innokas jääkiekkofani: Kuullessaan harjoittelijan olevan kotoisin Suomesta hän haastoi minut luettelemaan mahdollisimman monta suomalaista NHL-jääkiekkoilijaa ja näiden edustamia joukkueita! Pienen miettimisen jälkeen onnistuin nimeämään seitsemän pelaajaa ja joukkuetta, mutta asiakas ei tuntenut näitä pelaajia. Tämä johtui kuulemma siitä, että lausuin jääkiekkoilijoiden nimet oudosti :P Työajan ulkopuolella tapasin melkoisia arjen sankareita, nimittäin pääsin ydinkeskustassa liikkuessani yhteiskuviin Spidermanin ja Batmanin kanssa, minkä lisäksi erään kahvilan kanadalainen työntekijä osasi puhua todella hyvää suomea! Hän kertoi oppineensa suomea kuuntelemalla suomalaista musiikkia, minkä lisäksi hänen hyvä ystävänsä soittaa tunnetussa suomalaisessa rock-bändissä.

Täytin tällä viikolla 23 vuotta ja juhlistin synttäreitäni pitämällä hemmottelupäivän Toronton ydinkeskustassa. Kävin shoppailemassa, nautiskelin Rocky Roadin jäätelö-baarissa ja loppuhuipennuksena kävin katsomassa Mark Walhbergin ja Mila Kunisin tähdittämän komedian Ted. Elokuva oli hauska ja sillä sai nauraa muutaman kerran ääneen, mutta toisaalta arvelin, etteivät kaikki katsojat taida pitää tämän tyyppisestä huumorista… Torontossa järjestettiin viikonloppuna Taiteiden yö-tapahtuma, joka kantoi nimeä Nuit Blanche (=Valkoinen yö). Yön kestäneessä tapahtumassa oli esillä erilaisia taideteoksia, joista suurin osa olivat valo-, ääni- tai videoteoksia. Lisäksi tapahtumassa järjestettiin mm. piirustus- ja teatterinäytöksiä, joihin katsojat saivat osallistua halutessaan. Omia suosikkejani olivat videopelien kehitykselle omistettu valoshow ja ns. yläfemma-kilpailu, jossa kilpailtiin pareittain siitä, ketkä heittävät persoonallisimman yläfemman taustalla soivat musiikin tahdissa.

Mokia, onnistumisia ja uusia kokemuksia

Tutustuin tällä viikolla kirjaston nuorten ja aikuisten kaunokirjallisuuden, sosionomian ja liiketalouden osastoihin sekä monikulttuurisuuspalveluihin. Pääsin seuraamaan kahta monikulttuurisuuskomitean kokousta, joissa pohdittiin keinoja markkinoida kirjaston maahanmuuttajille tarjoavia palveluja, kuten kielikursseja ja infopaketteja peruspalveluiden (kauppa, pankki, lääkäri, harrastukset jne.). Tutustumispäivän päätteeksi sain lahjaksi nk. maahanmuuttajapaketin, jossa oli runsaasti tietoa kirjaston tarjoamista monikulttuurisuuspalveluista sekä dvd, jolla on Toronton ja Ottawan kirjastoverkostojen esittelyvideo 17 kielellä! Lisäksi sain ylimääräisenä lahjana kirjan, joka on tarkoitettu oppimateriaaliksi Kanadan kansalaisuutta hakeville henkilöille heidän valmistautuessa kansalaisuuden soveltuvuutta mittaavaan testiin. Pitäisikö tästä mahdollisesti päätellä jotain…? Tapasin lisää uusia ihmisiä, joista kolmella on mielenkiintoinen yhteys Suomeen: Kahdella työntekijällä oli suomalainen äiti (toinen tunsi ihailtavan paljon suomenkielisiä ruokasanoja!) ja yhdellä oli venäläinen puoliso, jonka kautta hän oli tutustunut Suomen historiaan, kulttuuriin ja kirjastojen luokitusjärjestelmään.

Poikkeuksellisen onnekkaan alun vastapainoksi vuorossa tällä viikolla sattui paljon mokia ja kömmähdyksiä. Minulla oli erityisen paha tapa myöhästyä tapaamisista tai olla väärässä paikassa väärään aikaan. Muutaman kerran tapaukset johtuivat liiallisesta sosiaalisuudesta, jolloin jäin suustani kiinni: Kahdesti pomo joutui soittamaan infotiskille selvittääkseen, miksi harjoittelija ei ole ilmaantunut sovittuun tapaamiseen ja kerran työkaveri kiipesi ylempään kerrokseen muistuttaakseen työajan loppuneen viisi minuuttia sitten ja voimme jatkaa juoruilua työkaverini kanssa työajan ulkopuolella :) Kiireisestä viikosta johtuen en ollut ehtinyt aktivoida työsähköpostiani (mistä pomoni ei ollut erityisen mielissään…), mutta lupasin hoitaa asian heti maanantaina.

Onneksi viikkoon mahtui myös hyviä hetkiä, sillä osoitin ensimmäisiä oppimisen merkkejä. Istuessani infotiskin takana sain ojennella asiakkaille heidän pyytämiään tavaroita (kuulokkeita, nitojia ja rei’ittäjiä) ja neuvoa paikkojen sijainteja, minkä lisäksi onnistuin löytämään ilman ammattilaisen apua asiakkaan pyytämän kirjan nimen ja Deweyn luokitusjärjestelmän perusteella! Lisäksi erään osaston tutustumiskierroksen aikana kirjastovirkailija pamautti eteeni vanhan ja paksun kirjan, joka oli täynnä listoja. Virkailija käski minun arvata, mitä listoja kirjaan oli koottu ja hetken aikaa tutkittuani arvasin kirjassa olevan tietoa kanadalaisissa lehdissä julkaistuista artikkeleista. Virkailijan leuka loksahti paikoiltaan, hän taputti käsiään ja hämmästeli: ”Ällistyttävää! Näyttäessäni tätä kanadalaisille opiskelijoille he tuijottavat kirjaa hölmistyneinä ja sitten tulee suomalainen, joka pamauttaa oikean vastauksen parin sekunnin tutkimisen jälkeen!” Pakko myöntää, että jälkeenpäin tunsin oloni hieman ylpeäksi ;)

Isäntäperheessä aikaisemmin asunut suomalainen vieraili viikonloppuna perheen luona poikaystävänsä kanssa. Olimme viestitelleen sähköpostitse ennen matkaani ja nyt tapasimme vihdoin kasvotusten. Kahden viikon englanti-putken jälkeen tuntui hölmöltä puhua suomea, mutta totuin siihen onneksi nopeasti. Seurustelimme hyvän ruoan ja juoman hengessä, minkä lisäksi vietimme lauantaina Canada’s Wonderland-huvipuistossa. Vuokraisäntämme kyyditsi meidät huvipuistoon ja haki meidät takaisin asunnolle myöhemmin illalla. Heti portilla huvipuiston turvamies kehui päälläni ollutta Alan Wake- t-paitaa ja mietin, tunsiko hän kyseisen pelin vai pitikö hän paidastani muuten vain. Päivän aikana testasimme noin kymmenkunta laitetta, joista selkeät suosikkini olivat Benemoth, Sledge Hammer ja Night mares. NM pelotti aluksi, koska laitteessa mentiin seisomaan pienehköön häkkiin, jossa ei ollut minkäänlaisia turvavaljaita tai –vöitä. Näin ollen paikallaan pysyminen oli laitteen pyörimisvauhdin ja omien käsivoimien varassa. Loppujen lopuksi kyseessä oli yksi elämäni parhaimmista laitekyydeistä, johon olisin voinut mennä uudestaan! :D Mieleeni jäi myös Tenavat-teemapuisto, missä suomalaisturistit innostuivat menemään yhteiskuviin Ressun ja kumppaneiden kanssa :)

Huvipuistossa oli pakko kokeilla Angry Birds-pelikojua ;)

"Hello, nice to meet you!"

Työharjoittelun ensimmäinen (ja myös seuraava) viikko omistettiin kokonaan tutustumiselle, koska harjoittelukirjastossani on kuusi kerrosta ja 150 työntekijää. Koska kirjasto oli minulle kokonaan uusi, aloitin harjoitteluni tutustumalla osastoihin ja henkilökuntaan vähitellen. Tällä viikolla tutustuin kahteen osastoon: Vietin kaksi päivää Kanadan ja Toronton historiaan ja kulttuuriin erikoistuneessa kokoelmassa sekä yhden päivän luonnontieteiden ja tekniikan osastolla. Harjoitteluohjaajani halusi esitellä minut mahdollisimman monelle työntekijälle, jotta kaikki varmasti tunnistaisivat minut ja voisin kulkea talossa vapaasti. Harjoittelukirjastoni lisäksi minut esiteltiin myös koko Toronto Public Library-kirjastoverkon hallitukselle johtokunnan kokouksessa! En jännittänyt tilaisuutta etukäteen, koska minun tarvitsi ainoastaan seisoa suorassa ja näyttää nätiltä :) Arvioin kätelleeni ja sanoneeni ”Hello, nice to meet you!” ainakin 60 ihmiselle tämän ensimmäisen viikon aikana. Sain myös kuulla muutamia kohteliaisuuksia, sillä kaksi työntekijää (osastonjohtaja ja kirjastovirkailija) ihastelivat minun puhuvat todella hyvää englantia, minkä lisäksi eräs kirjastovirkailija kehui minulla olevan kaunis perinteinen venäläinen ulkonäkö ja nimi :)

Viikon aikana sain huomata, että Suomi tunnetaan ja se kiinnostaa kanadalaisia. Monet tapaamistani ihmisistä kertoivat heidän tai tuttaviensa vierailleen Suomessa, minkä lisäksi eräs työntekijä huudahti: ”Rakastan Angry Birdsiä!” :) Minulta kysyttiin paljon Suomesta ja varsinkin historia, luonto ja suomalaiset kirjastot kiinnostivat. Ainoa kysymys, johon en osannut vastata oli Suomen veroprosentti… Sain myös kuulla, että eräässä torontolaisessa kirjastossa työskentelee suomalainen kirjastovirkailija! Koska olin kiinnostunut tapaamaan hänet, eräs uusista työkavereistani halusi tasoittaa tietä ja soitti kyseiseen kirjastoon tiedustellakseen mahdollisuutta tavata suomalainen työntekijä. Tapaaminen järjestyi ja mennessäni paikan päälle kyseiseen kirjastoon palvelemassa ollut kirjastovirkailija sattui olemaan etsimäni henkilön aviopuoliso! Suomalainen virkailija piti minulle pienen esittelykierroksen kirjastossa ja kyseli myös omista kirjastoalan opinnoistani. Mielenkiintoisinta oli kuulla, että kirjaston aikakauslehtiin asennetaan varashälyttimet ja Toronton kirjastoista on saatavilla ns. erikoistehoste-cd-levyjä, joilla saa mm. ukkosen, sateen tai liikenteen melun ääniä kotitekoiseen elokuvaan tai teatteriesitykseen! Tapaamisen lopuksi annoin suomalaiselle virkailijalle pienen lahjakassin, jossa oli oppilaitokseni logolla varustettuja tuotteita. Virkailija oli äärimmäisen otettu lahjasta ja käski ottaa yhteyttä, jos minulla tulee kysymyksiä jatkossa.

Toronton elokuvajuhlat jatkuivat vielä tämän viikon ja työaikojen salliessa osallistuin mahdollisimman moniin tapahtumiin. Kävin seuraamassa enimmäkseen elokuvien Punainen matto-tilaisuuksia, jolloin tunnetut ohjaajat ja näyttelijät kävelivät punaisella matolla elokuvan ensi-iltaan, tervehtivät faneja ja antoivat haastatteluja. Kaikkein unohtumattomin tapaus sattui tiistaina: Great Expectations-elokuvan ensi-iltaan saapuivat ohjaaja Mike Newell (Neljät häät ja yhdet hautajaiset) sekä kolme näyttelijää. Näistä näyttelijöistä tunsin ainoastaan Ralph Fiennesin, joka tunnetaan elokuvasta Englantilainen potilas sekä Harry Potter- elokuvien Lordi Voldemortina. Kuulemieni keskustelujen perusteella suuri osa faneista oli tullut juuri Fiennesin takia. Luonnollisesti hän sai myös kaikkein äänekkäimmät suosionosoitukset. Olisin mielelläni halunnut saada miehen nimmarin, mutta valitettavasti edessäni seisonut pitkä mies tukki näkyvyyteni ja miehen lähdettyä pääsin eturiviin vasta Fiennesin mentyä jo ohi. Nimmari jäi siis saamatta, mutta kohtaus ei päättynyt tähän: Tervehdittyään faneja brittinäyttelijä tuli seisomaan väkijoukon eteen, suuntasi katseensa suoraan minuun ja hymyili kiusoittelevasti! Tämä sai ilkeät väristykset kulkemaan selässäni, mutta muut olivat toista mieltä: Tapahtuneen jälkeen eräs espanjalaisfani sanoi: ”Olisin rynnännyt väkijoukon läpi vaihtaakseni paikkaa kanssasi” ja Toronto Sun- lehti kirjoitti: ”Ralph Fiennes on ystävällisemmän näköinen kuin Voldemort”… Kävin myös Silver Linings Playbook- elokuvan ilmaisnäytöksessä (elokuva voitti festivaaleilla järjestetyn yleisöäänestyksen parhaasta elokuvasta) ja näkemäni perusteella suosittelen elokuvaa muillekin, todella pirteä ja hauska tapaus!

Nyt on aika lopetella tältä erää ja huomenna käynnistyy uusi viikko. Lisää kuulumisia tulee taas viikon kuluttua (Huom! Maanantaina Euroopan aikaa!) :)