Kaikki hauska loppuu väistämättä jossain vaiheessa eikä työharjoittelumatkani Torontoon tee poikkeusta. Reilun kolmen kuukauden aikana on tapahtunut valtavasti ja olen oppinut paljon uusia asioita. Suomalaisia yleisiä kirjastoja ja niiden toimintaa nähtyäni on ollut virkistävää kokea, miten vastaavat asiat hoidetaan Atlantin toisella puolella. Monet ovat tiedustelleet tämän hetkisiä tunnelmiani, mutten ole osannut antaa selkeää vastausta. Toisaalta on mukavaa palata Suomeen ja nähdä ystävät ja sukulaiset pitkästä aikaa, mutta toisaalta tulen varmasti kaipaamaan Torontoa ja täällä tapaamiani ihmisiä.
Viimeinen harjoitteluviikkoni oli mielenkiintoinen yhdistelmä työtä ja hauskanpitoa. Pomoni passitti minut kolmeksi päiväksi (ma-ke) leikkimään turistia ja tutustumaan Toronton ennestään vieraisiin kaupunginosiin. Hän laati minulle reitin, jonka varrelta löytyi omiin kiinnostuksenkohteisiini perustuvia mielenkiintoisia paikkoja. Reitti kulki pääosin itäisessä Torontossa, koska olin liikkunut pääosin kaupungin länsipuolella. Näin paljon kauniita vanhoja rakennuksia ja kävin pienessä kahvilassa, jota pomoni suositteli minulle. Pomoni mukaan kahvilassa vallitsi viihtyisä tunnelma ja ”perinteisenä eurooppalaisena kahvinystävänä” osaisin varmasti arvostaa juomien tasoa. Paikka oli viihtyisä ja tilaamani juoma oli hyvää, mutta kahvilan valikoima ei ollut päätä huimaava. ”Meillä on lattea, cappucinoa, muffineja ja tanskalaisia leivoksia. Valitse niistä!” Vierailin myös taidemuseo MOCCAssa, missä oli esillä Sobey Awards- palkinnon voittaneita taideteoksia. Harrastin myös kotiseutumatkailua matkustamalla yhdeksi kokonaiseksi päiväksi Toronton naapurikaupunkiin Mississaugaan. Kanadan kuudenneksi suurin kaupunki on itsenäinen ja sillä on oma pormestari+julkisen liikenteen verkosto, mutta se kuuluu Suur-Toronton alueeseen. Valitettavasti vierailuni oli pettymys, koska valtavia ostoskeskuksia ja kaupungintaloa lukuun ottamatta Mississaugan ydinkeskustassa näkyi ainoastaan moottoriteitä. Tästä johtuen kulutin päiväni shoppailemalla kauppakeskuksissa ja käymällä katsomassa uusimman Twilight-elokuvan.
Vietin viimeiset työpäiväni lastenosastolla, missä tarkistin vuosikausia kaapeissa lojuneita satutuntimateriaaleja. Tehtävänäni oli tarkistaa materiaalien kunto ja ajantasaisuus. Suurin osa materiaaleista oli hyvässä kunnossa tai tarvitsivat ainoastaan kevyen pesun, mutta muutamien kohdalla ajan hammas oli tehnyt peruuttamatonta jälkeä. Tarkistamisen jälkeen järjestin materiaalit yhteen paikkaan ja luetteloin ne. Lastenosastolla työskennellyt virkailija oli pakahtua onnesta ahkeruuteni vuoksi ja hän mainitsi työskentelyni osastolla olleen todellinen lottovoitto :) Harjoittelukirjastossani pidettiin perjantaina läksiäiset viimeisen työpäiväni kunniaksi. Työhuoneen pöydälle oli tuotu kukkia ja tarjottavia (hedelmiä, keksejä, ”Lykkyä tykö!”- kakku ja juustoa), minkä lisäksi sain lahjaksi jouluisen hajuveden ja työkaverien kirjoittaman kortin. Monet kävivät toivottamassa onnea ja kiittämässä hyvästä työstä, minkä lisäksi muutamat kävivät sanomassa pomolleni: ”Hän oli todella ahkera ja hänestä oli paljon apua” :)
Upea harjoittelumatkani ansaitsi upean lopetuksen. Legendaarinen suomalaisbändi Sonata Arctica (kuten paikallinen levykauppa asian ilmaisi) esiintyi tiistaina Opera House-klubilla, jonne olin hankkinut lipun jo syyskuun alussa. Saavuin klubille noin tuntia ennen ovien avaamista, mutta jostain käsittämättömästä syystä pääsin nauttimaan pitkätukkien tykityksestä eturivistä. Keikalla vallitsi mahtava tunnelma ja minäkin hypin ja lauloin tuttujen kappaleiden mukana (jos tässä yhteydessä voi puhua laulamisesta… ;D). Lisäksi suustani karkasi pari aitoa riemunkiljahdusta tunnistaessani lempikappaleideni alkutahdit! Bändi osasi selvästi kommunikoida yleisön kanssa ja yllyttää heitä revittelemään yhä hurjemmin. Minäkin pääsin todistamaan laulaja Tonylle tuntevani Fullmoon-kappaleen sanat sekä osaavani vaihtaa hevitervehdyksiä ja nakella tukkaani hänen kanssaan! Pidin erityisesti laulajan tavasta lausua sanat selvästi ja ”näytellä” laulunsanojen mukana: Kappaleessa Losing my Insanity lauletaan ”I’m the king of this land on the palm of your hand”. Ennen laulamista Tony piteli kättään kruunun tavoin, minkä jälkeen hän osoitti lattiaa ja omaa kättään. Mikäli joku yleisössä unohti laulun sanat, hän pääsi takaisin kärryille katsomalla käsimerkkejä tai lukemalla sanat laulajan huulilta. Keikan kohokohtana onnistuin ”häiritsemään” laulaja Tonyn keskittymistä koko loppukeikan ajan: Virallisten keikkakuvaajien avulla toimitin lavalle pienen kannellisen laatikon, jonka laulaja huomasi keikan alkupuolella. Laulaja jatkoi keikkaa paketista välittämättä, mutta laatikon saamat lukuisat vilkuilut, potkimiset ja ohikulkemiset paljastivat laulajan kihisevän uteliaisuudesta raottaa laatikon kantta. Myöhemmin Tony siirsi laatikon lavan takaosaan ja totesi mennessään: ”Jaahas, täällä näyttäisi olevan lahja meille…” Keikan jälkeen Tony suunnisti suoraan laatikon luo, mutta valitettavasti Elias (kitaristi) oli ehtinyt napata laatikon takahuoneeseen paria minuuttia aikaisemmin. Laatikon sisältö noteerattiin myöhemmin bändin virallisessa kiertueblogissa, mistä olin kieltämättä hieman otettu ;)
Lennän maanantain ja tiistain välisenä yönä Lontooseen, mistä jatkan matkaani kohti Helsinkiä. Viikonloppuni menee lähes kokonaan pakkaamisessa, minkä lisäksi juhlistan viimeistä iltaani Torontossa käymällä katsomassa Lars von Trierin ohjaaman Melancholia-elokuvan suurelta valkokankaalta. Tapasin elokuvan päätähden Kiefer Sutherlandin heti ensimmäisenä viikonloppunani Torontossa, joten upea matkani päättyy samoissa tunnelmissa kuin se alkoikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti