Kivikkoista polkua 7. taivaaseen

Harjoittelumatkani Torontoon ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä kaikki mahdolliset ongelmat tuntuivat seuraavan minua kaikkialle. Heti aluksi myöhästyin Tikkurilaan menevästä junasta (taksiasemalla sanottiin olevan ruuhkaa enkä tästä johtuen saanut tilattua taksia. Jouduin raahaamaan kaikki tavarani 10 min matkan matkakeskukseen, missä oli 10 taksia nätissä jonossa vailla asiakkaita…), minkä jälkeen huomasin unohtaneeni lääkkeeni kotiin, matkalaukulla on liikaa ylipainoa, lentokone lähti vartin myöhässä, perillä Torontossa matkalaukkuni oli aluksi kateissa eikä puhelimeni toiminut (koska se ei löytänyt paikallista verkkoa) ja Toronto elokuvajuhlien vuoksi lähes kaikki julkisen liikenteen viikko- ja kuukausikortit olivat loppuneet. Ongelmista kuitenkin selvittiin, sillä sain hankittua uudet lääkkeet Suomesta, lentokenttävirkailija antoi laukkuni ylipainon anteeksi kuullessaan syyn tavarapaljouteen, laukku löytyi lopulta ja hankin läheisestä puhelinliikkeestä uuden halvan puhelimen ja liittymän. Puhelimessani on nyt ainoastaan muutamien sukulaisten puhelinnumerot, joten minulle saa laittaa puhelinnumeroita sähköpostitse. Lisään ne uuden puhelimeni muistiin.

Vuokraisäntäni oli minua vastassa lentokentällä, mikä oli hyvä asia. Minulla on homestay- majoitus eli olen vuokrannut pienen huoneen isäntäperheeltä, johon kuuluu vanhemmat ja kaksi kouluikäistä lasta. Perhe on muuttanut Brasiliasta Kanadaan parikymmentä vuotta sitten. Toin lapsille tuliaisiksi Suomesta Angry Birds- reppumaskotit ja karkkipussit, mitkä otettiin ilolla vastaan. Poika kertoi pelanneensa alkuperäistä AB-peliä ja perheen jääkaapin ovessa komeili punainen lintu ja vihreä sika. Tuliaiset taisivat osua maaleihinsa :) Talossa on myös muita vuokralaisia ja asuminen tapahtuu ”yksin yhdessä”- hengessä. Jokainen elää ja asuu omansa mielensä ja aikataulunsa mukaan eikä ole tilivelvollinen menemisistään isäntäperheelle. Toiset asukkaat on huomioitava ja kunnioitettava heidän yksityisyyttään: Talossa ei saa metelöidä turhaan, omat jäljet on siivottava eikä toisten huoneisiin saa mennä tai tavaroihin koskea ilman lupaa. Lisäksi talossa on yksi erityinen sääntö: Kaikkien on puhuttava englantia lapsia ja heidän vanhempiaan lukuun ottamatta (he saavat puhua keskenään portugalia). Tällä varmistetaan, ettei kukaan tunne itseään ulkopuoliseksi.

Alkuvaikeuksista huolimatta sopeuduin Kanadaan hyvin. Toki kärsin lievästä jet lagista parina ensimmäisenä päivänä, mutta se ei ollut mitään vakavaa (päänsärkyä ja hereillä väärään aikaan). Sen sijaan englannin kieleen tottumisessa ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia, sillä ymmärsin ja puhuin sujuvaa englantia jo lentokenttävirkailijoiden kanssa. Myös Toronton julkisen liikenteen käyttäminen oli kuin polkupyörällä ajoa. Vaikka edellisestä reissusta oli kulunut neljä vuotta, muistin metroasemien järjestykset sekä katujen ja kaupunginosien sijainnit ulkoa. Ensimmäiset päivät kuluivat lähinnä totutellessa ja järjestellessä asioita kuntoon. Ostin uuden kalenterin, kävin ruokakaupassa, tarkistin tarpeellisten virastojen sijainnit ja aukioloajat yms. Ruokakaupassa koin kaksi melkoista yllätystä, sillä löysin valikoimasta ruisleipää (luulin etukäteen joutuvani luopumaan ruisleivän syönnistä matkan ajaksi) ja valehtelematta keskivertonaisen kahden nyrkin kokoisia perunoita!

Opintoihini liittyen pääsin tutustumaan Toronton yliopiston informatiikan laitokselle, minne olin hommannut audienssin omatoimisesti sähköpostitse. Koska Toronton yliopiston St. Georgen kampuksen alue on valtava ja siellä on kymmeniä rakennuksia, oikean rakennuksen löytäminen oli työn ja tuskan takana. Minulla kävi kuitenkin uskomaton tuuri, sillä tutkiessani metroasemalla alueen karttaa eräs eläkkeellä oleva taksikuski kysyi, tarvitsenko apua. Kerrottuani ongelmani hän pyysi minua seuraamaan häntä. Hän johdatti minut pieneen rakennukseen, jossa toimi Toronton yliopiston kampuksen neuvonta. Saatuamme neuvonnasta oikean rakennuksen osoitteen taksikuski neuvoi minulle tien ja kiitollisena kysyin tietenkin, kuinka voin korvata hänen vaivannäkönsä. Hänen palkkansa ei ollut liian suuri: Nauti ajastasi Torontossa. Löydettyäni oikean rakennuksen minulta meni vielä aikaa löytää huone, jossa tutustumiseni järjestänyt henkilö odotti. Hänen nimensä oli Laura ja hän esitteli minulle yleisesti Toronton yliopistoa, informatiikan laitosta sekä kanadalaista yleisten kirjastojen järjestelmää. Vastaavasti minä kerroin parhaani mukaan suomalaisista yleisistä kirjastoista ja niiden toiminnasta sekä omasta oppilaitoksestani. Keskustelutuokion lopuksi Laura antoi minulle muutamia Toronton yliopiston työntekijöiden yhteystietoja, joihin voisin ottaa yhteyttä. Lisäksi Laura ehdotti, että halutessani voisin osallistua joihinkin yliopistossa järjestettäville luennoille. Ajatus kiinnosti minua ja sanoin ottavani asiasta selvää. Lopuksi annoin Lauralle Suomesta tuomani lahjakassin, jossa oli oppilaitokseni logolla varustettuja tuotteita sekä levy perinteistä Fazerin Sinistä. Hän oli äärimmäisen hyvillään saamastaan lahjasta ja kertoi rakastavansa suomalaista suklaata ;)

Tutustuin samalla yliopiston informatiikan laitoksen kirjastoon, missä on pääasiassa kirjasto- ja informaatiotieteeseen liittyvää aineistoa. Tein kirjastoon oman kirjastokortin, minkä jälkeen osallistuin uusille opiskelijoille järjestettävälle esittelykierrokselle. Kierroksella kerrottiin kirjastosta käytettävän nimitystä Inforum, joka kuvastaa kirjaston kahta pääasiallista tehtävää (olla tiedonhankintakanava ja ihmisten tapaamispaikka). Lisäksi kirjastosta oli lainattavissa mitä erilaisimpia laitteita (MacBook, lukulaite, sähköadapteri, digi-ja videokamera,  muistitikku, miniläppärin laturi…) ja asiakkaiden oli mahdollista pyytää uusille aineistoille ns. rush cataloguing- käsittelyä: Jos asiakas huomaa uutuusaineistoja selatessaan, että hänen tarvitsemansa aineisto on odottamassa luettelointia, hän voi pyytää ”kiireluettelointia”. Tällöin ko. aineisto menee kaikkien luetteloitavien aineistojen ”jonon” ohi. En tosin tiedä, miten tällainen menettely tapahtuu käytännössä…

Torontossa käynnistyi torstaina Toronton Kansainväliset elokuvajuhlat (TIFF), joka on Oscar-gaalan ohella elokuvamaailman yksi tärkeimpiä tapahtumia. Suomea edusti tänä vuonna Tie Pohjoiseen (engl.Road North). Lauantaina sai maailman ensiesityksensä Mira Nairin ohjaama The Reluctant Fundamentalist, joka oli lempinäyttelijäni Kiefer Sutherlandin uusin elokuva. Näytöksen katsojat valittiin Rush line- tekniikalla eli toisin sanoen piti mennä jonottamaan teatterin eteen useita tunteja ennen näytöksen alkamista. Mikäli näytökseen oli tyhjiä paikkoja jäljellä, katsojat otettiin jonotusjärjestyksessä. Koska usein ei tarjoudu mahdollisuutta nähdä uuden elokuvan ensiesitystä päänäyttelijän kotikaupungissa, päätin kokeilla onneani. Hankaluudet eivät tietenkään jättäneet rauhaan, sillä juuri jonottamishetkellä alkoi sataa kaatamalla ja voit arvata, oliko sateenvarjo silloin mukana… Lisäksi minua ennen jonossa oli 165 ihmistä, mutta päätin kuitenkin jonottaa sinnikkäästi, kävi miten tahansa. Ilmeisesti (Epä)Onnetar oli kyllästynyt kiusaamaan minua, sillä kolmen tunnin odottamisen jälkeen suurin osa ihmisistä oli luovuttanut ja olin viidentenä jonossa, takanani seisonut vanhempi rouva hankki uskolliselle Kieferin fanille VIP-lipun jolla pääsi jonon ohi teatteriin, torontolaisten ylpeys näyttäytyi yhdessä Kate Hudsonin kanssa ensi-iltayleisölle ja teatterissa vieressäni istunut amerikkalaisnainen kaivoi laukustaan aidot oopperakiikarit, jotta näkisin fanitukseni kohteen paremmin. Lisäksi sain vinkin kiertää elokuvan jälkeen teatterin taakse, jolloin näin mustan auton kuljettavan näyttelijät ja ohjaajan Toronton yöhön 3-4 metrin päästä lumoutunutta fania…

Varsinainen työharjoitteluni alkaa huomenna maanantaina ja keskiviikkona on luvassa orientaatiopäivä uusille työntekijöille. Todellinen seikkailu alkaa nyt ja uusia kuulumisia tulee taas ensi viikolla :)